Teksti: Susanna, jäsensihteeri
Oletko koskaan miettinyt, mitä jäsenhakemukselle mahtaakaan tapahtua sen jälkeen, kun olet vihdoin ja viimein mahdollisesti pitkänkin harkinnan jälkeen saanut vietyä sen postiin? Arveluttiko kenties, kuka sen lukee, ja mitä hän mahtaa ajatella ajatuksistasi, joita et välttämättä tätä ennen ole edes kertonut kenellekään sen tarkemmin. Entä oletko epäillyt yksittäisen jäsenen vaikutusmahdollisuuksia näinkin isossa ja kirjavassa yhdistyksessä ja kenties sen takia jättäytynyt passiiviseksi Voxin lukijaksi, koska eihän yhden ihmisen tekemisillä ole väliä? Toivon kirjoitukseni innostavan muita jäseniä tarttumaan rohkeasti parhaillaan jaossa oleviin vastuutehtäviin ja antavani yhden esimerkin siitä, mitä yhdistyksen aktiivit puuhaavat, mitä merkitystä sillä on yhdistykselle ja sen jäsenistölle, sekä ennen kaikkea mitä se antaa aktiivipakanalle itselleen.
Minulle näihin ajatuksiin on avautunut erittäin konkreettisia vastauksia sen jälkeen, kun hiukan epävarmana ja jo etukäteen tehtävän hankaluudesta ja työläydestä tehokkaasti peloteltuna päätin tarjoutua jäsensihteerin tehtävään. Päätös liittyi henkilökohtaisempaan itselleni antamaani haasteeseen suorittaa jokin pitkäkestoinen projekti niin hyvin kuin pystyisin ja samalla hiukan petrata järjestelmällisyyttäni ja pitkäjänteisyyttäni. Niinpä pimeänä uuden vuoden yönä tulen kajossa ystävieni läsnä ollessa kohotin sarvesta tehtyä maljaa, ja siitä juomalla sinetöin lupaukseni luoda vuoden 2007 ajan järjestystä värikkääseen pakanaverkkolaisten laumaamme, josta joskus saa vaikutelman, ettei vasen käsi tiedä mitä oikea käsi luulee aivojen ajattelevan jalkojen menosuunnasta. Miten kädenjälkeni on sitten näkynyt jäsenasioissa? Omasta mielestäni varsin onnistuneesti. Olen ensinnäkin vuoden kuluessa saanut päivitettyä ja selkiytettyä kaikki jäseneksi hakemiseen ja liittymiseen liittyvät tekstit, ohjeet ja toimintatavat niin, että nopeimmillaan jäseneksi pääsee noin 3 vuorokauden kuluessa siitä, kun jäsenhakemus on viety postiin. Tämän on mahdollistanut Pakanaverkon postin kääntäminen omaan kotiini, vihdoinkin toteutettu jäsensihteerin tilinkatsomisoikeus ja hakijalle mahdollisuus maksaa jäsenmaksu jäsenhakemuksen lähettämisen yhteydessä. Tällöin voin hakemuksen hyväksyttyäni ja maksun itse nettipankin kautta tarkistettuani liittää uuden jäsenen yhdistykseen saman tien. Tässä konkreettinen esimerkki siitä, miten vastuutehtävässä voi itse vaikuttaa siihen, miten miellyttävää homman hoitaminen on ja kuinka yhdistyksen toimintaa voi omalta osaltaan viilata paremmaksi. Pienempi asia, jolla lienee enempi merkitystä lähinnä ekohipille itselleni, oli osoitteettoman mainospostin jakamisen kieltäminen yhdistykselle, jolloin ainakaan me emme osallistu sen loputtoman ja turhan jätepaperivuoren kasvattamiseen maailmassa.
Toinen aikaansaannokseni on ollut pyrkiä pyydystämään kaikki jäsenet päivitettyine yhteystietoineen taas pakanalliseen verkkoomme ja mahdollisuuksien mukaan jäsenet-sähköpostilistalle, koska yllättävän monelle jäsenelle ei ole enää ollut tiedossa toimivaa sähköpostiosoitetta. Nykypäivänä aidosti netittömiä ihmisiä on häviävän pieni osuus, vaikka toki jäsenistössä on muutamia, joille kaikki posti lähetetään perinteisenä kirjeenä. Jäsenet-lista lienee se nopein ja tärkein kanava pysyä kärryillä yhdistyksen menossa ja päästä vaikuttamaan, joten olen kokenut tärkeäksi huolehtia, että mahdollisimman moni sinne myös päätyisi. Kolmas asia, johon olen nenäni työntänyt, on vihdoin ja viimein toteutumassa olevat jäsenkorttimme vuosilukutarroineen, ja toivonkin jäsenistön ottavan korteista kaiken hyödyn irti. Riittää, kun kortin pitää tallessa. Jäsenkortin avulla toivon mukaan tästä lähtien jokainen tietää, onko oma jäsenyys voimassa ja jos ei ole, mihin se pitää maksaa ja mihin ottaa yhteyttä, jos on jotain kysyttävää. Ja jäsennumeroaan ei tarvitse enää arpoa jokaisen leirille ilmoittautumisen ja paitatilauksen yhteydessä, kun sen näkee kortista. Ilmassa pyörii myös huhuja siitä, että aktiivipakanaverkkolaisilta saattaa jonain päivänä löytyä toisenkinlainen jäsenkortti takataskustaan kiitoksena oman panoksensa antamisesta yhdistyksen hyväksi. Oletko sinä joskus yksi heistä? Jos se maistuu ja tuoksuu pakanalle, se on pakana. Mielenkiintoisinta antia jäsensihteerin tehtävän hoitamisessa on ollut ehdottomasti mahdollisuus lukea jäseneksi hakevien kuvauksia omasta pakanuudestaan. Kuvaukset ovat erittäin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta varsin kattavia, eikä niistä ole mitenkään vaikea sanoa, onko hakija pakana vai ei. Sen sijaan hakijat itse saattavat mainita kokevansa hiukan vaikeaksi sen kuvailemisen, minkälainen pakana oikein on. Toivottavasti jäsenhakemuksen äärellä vietetty aika on auttanut omalta osaltaan oman polun ääriviivojen hahmottelemisessa. Omia ajatuksiani hakemusten lukeminen ainakin on selkiyttänyt sen suhteen, mikä tuntuu omalta ja mikä ei.
Yleensä hakemuksissa mainitaan lyhyesti hakijan olevan jonkin tietyn suuntauksen seuraaja tai sitten kuvaillaan pidemmin kautta rantain, minkälaiset asiat omassa elämänkatsomuksessa ovat sellaisia, joiden perusteella hakija kokee pakanuuden omaksi tiekseen. Jälkimmäiset lienevät yleensä vielä paikkaansa hakevia tai eklektikkoja, jolloin yksiselitteistä termiä kuvaamaan pakanuuttaan onkin vaikea ellei mahdoton löytää. Esimerkiksi satanistit, wiccat, suomalaisia perinteitä ja shamanismia seuraavat tuntuvat löytäneensä itselleen suhteellisen selkeärajaisen paikan pakanuudessa. He, joille ”valmiit” pakanasuuntaukset antavat vain löyhät raamit omalle pakanuudelle, ovatkin melkoisen työn edessä etsiessään ja muokatessaan omaa maailmankuvaansa näköisekseen, ja tämä todennäköisesti heijastuu myös pitkinä kuvauksina hakemuksissa. Tämä jako ei tietenkään tarkoita, että jossakin tietyssä traditiossa tai suuntauksessa pitäytyvät saisivat porhaltaa uskonnollinen kultalusikka suussa ilman epätietoutta ja etsimistä. Mutta on varmaankin helpompi sanoa olevansa wicca, kuin kuvailla omaa eklektistä kelttiläissuomalaista asatrosta hiukan vaikutteita ottavaa ateistisväritteistä pakanuuttaan niin, että vieras ulkopuolinenkin ymmärtää lukemansa. Riippumatta siitä, kumpaan edellä mainittuun ryhmään hakija kuuluu, hakemuksissa on aistittavissa myös kahta erilaista ilmapiiriä. Osa hakijoista tuntuu olevan täysin varmoja siitä, että tämä on minun polkuni ja oman pakanuuden selittäminen tuntuu ehkä hiukan hankalalta, kun tekisi mieli vain sanoa ”koen olevani pakana, koska olen pakana”. Osalla oma pakanuus on varmaankin vasta hahmottumassa, eikä vielä oikein ole ehditty karsia sokkeloista labyrinttiä leveäksi ja suoraviivaiseksi 4-kaistaiseksi moottoritieksi, josta itselle turhat sivupolut on riisuttu pois, jotta voisi porhaltaa eteenpäin sitä pitkin, mikä on itselle oikeasti merkitsevää. Moni hakija luetteleekin paljon asioita, mistä on kiinnostunut, mutta ulkopuoliselle saattaa jäädä hiukan epäselväksi, mihin toinen uskoo, ja mistä asioista hän saa todellisia työkaluja elämäänsä. Nähdäkseni voin olla kovastikin kiinnostunut egyptiläisistä jumaluuksista, mutta mitä sitten? Jäävätkö ne vain historiallisiksi viihdyttäviksi kertomuksiksi vai koenko esimerkiksi vuorovaikutusta jonkin jumaluuden kanssa? Voin olla kiinnostunut taroteista, mutta käytänkö kortteja pokerin peluuseen vai johonkin muuhun? Tekeekö kiinnostus pakanuutta kohtaan vielä ihmisestä pakanaa? Haluammeko yhdistyksen täyteen pakanuudesta kiinnostuneita vai itse pakanoita? Moni hakija kertoo kokevansa pakanuutensa vahvana, tietämättä vielä kovin tarkasti mitä se pitäisi sisällään. Koska pakanuus on niin rönsyilevän laaja kenttä ja monelle suurilta osin melkoisen vieras, pakanuus alkanee kiinnostuksena moniin asioihin, ennen kuin osa kiinnostuksen kohteista muuttuu joksikin syvällisemmäksi osaksi itseä osan jäädessä mukavaksi mausteeksi sinne ympäristöön. Osa kiinnostuksen kohteista varmastikin varisee ajan kuluessa pois, kun asiaan tarkemmin perehdyttyään pakana huomaa, ettei siltä suunnalta löydykään itselle mitään. Kuinka paljon hyödyllistä me mahdammekaan heittää olan yli risukkoon vain siksi, ettei kärsivällisyytemme riitä tarpeeksi syvälle penkomiseen tai emme yksinkertaisesti vain löydä sitä punaista lankaa. Toivottavasti tuollaisiin asioihin törmää myöhemmin uudestaan, kun aika on kohdallamme parempi. Melko monessa hakemuksessa sanotaankin, että Pakanaverkon kautta toivotaan löytyvän hiukan apua oman polun hahmottamiseen, tietoa ja keskusteluja muiden pakanoiden parissa. Monilla pakanoilla lieneekin suurimpana hankaluutena se, ettei omaa maailmankatsomustaan ole voinut imeä äidinmaidosta enempi tai vähempi kristillisestä kodista, vaan kaiken joutuu itse opettelemaan ja etsimään. Monelle tämä tuottanee harmaita hiuksia ja ehkä hiukan ahdistustakin. Itse pidän pakanuudessa juuri tästä. Pakana joutuu todella katsomaan rehellisesti mielensä syövereihin ja pohtimaan, mihin uskoo ja mihin ei. Ja koska juhlimisesta pitävät lähes kaikki ja elämässään merkittäviä asioita haluaa juhlistaa juuri omalla tavalla, on oma työnsä kehitellä joko aivan omat perinteet tai opetella oman suuntauksensa tapoja, koska niihin ei ole saanut mallia kotoa. Ikään kuin tasapuolisuuden nimissä muiden pakanuudesta lukeneena voinen hiukan raottaa muille omaa kantaani siihen, miksi koen olevani pakana. Pakanuudesta olen löytänyt ne parhaat käsitteet ja menetelmät ymmärtää ja kokea tätä maailmaa ja itseäni. Koen maailman suurten sattumusten ja oman onnensa lasten temmellyskenttänä, jossa jokainen voi etsiä ja toteuttaa omaa totuuttaan parhaimmaksi katsomallaan tavalla. En usko persoonalliseen jumaluuteen paitsi itseeni, mutta koen Elämän niin tärkeäksi, ihmeelliseksi ja kontrolloimattomaksi, että voisin kuvata sen omaksi jumalakseni, voimakseni, Energian alkulähteeksi, jonkinlaisella panteistisella tavalla. Ammennan siitä, pyrin olemaan yhteydessä siihen eri tavoin ja juhlistan elämän kiertoa vuoden mukana. Tavat tehdä tätä kaikkea ovat itselläni vielä hioutumattomat, mutta aikaahan on kuolemaan asti etsiä ja oppia, kokeilla ja nauttia! Pakanaverkossa olen saanut tehdä tuota kaikkea ja tuskin se olisi onnistunut pelkästään sohvalla Voxia lukemalla.