Teksti: Luuta-Anneli
Vähän siellä ja täällä maailmassa kiistellään siitä, pitäisikö kannattaa kehitysoppia, luomisoppia vai jotain muuta. Palaan asiassa jonkinlaisille juurille ja tutkin filosofien mielipiteitä. Onko olemassa yksi jumala, monta jumalaa tai jumaluutta, vai eikö koko käsitettä tarvita lainkaan, kun kerran ollaan tekemässä tiedettä?
Tässä osassa käsitellään esisokraatikkoja, joille oli yhteistä se, että heitä kiinnosti, mistä kaikki tulee. Sokrates ja hänen seuraajansa keskittyivät myöhemmin enemmän siihen, mitä hyvä elämä oli, ja jättivät maailman syntyteoriat syrjempään. Filosofit ovat tässä arvioidun syntymävuotensa mukaisessa aikajärjestyksessä, paitsi ne, joista ei pystytä arvioimaan kuin vuosisata, jolla he ovat eläneet.
Jotta tekstistä ei tulisi jatkuvaa ”tämä nyt ei tietenkään ole varmaa” -pohdiskelua, olen sumeilematta olettanut, että 1) filosofien teoriat ovat heidän omiaan ja 2) että kaikki muukin, mitä heistä kerrotaan, pitää paikkansa. Lähteethän ovat kyseenalaisia, koska näiltä ajoilta tietoa on säilynyt lähinnä myöhempien polvien muistiin merkitsemänä. Lisäksi monissa kohdin näkyy, ettei kaikkia mielipiteitä välttämättä uskallettu tuoda julki, tai jos joku uskalsi, siitä koitui ikäviäkin seurauksia.
Jos kuvitellaan, ettei mitään synny tyhjästä (yleinen käsitys näillä hepuilla muuten), on vielä viitattava siihen, mistä nämä filosofit saivat oman innoituksensa. Vaikka aloitankin antiikin Kreikasta, ainakin jotkut näistä kavereista kävivät opiskelijareissuilla Egyptissä, Mesopotamiassa ja Persiassa tutustumassa paitsi paikallisiin huvituksiin, myös esimerkiksi matematiikkaan, tähtitieteeseen ja zarathustralaisuuteen. Lisäksi lienee hyvä muistaa, että tuolloin Kreikka ulottui nykyisestä Länsi-Turkista nykyiseen Etelä-Italiaan.
1 Thales (n. 636 – 546 eaa.)
Thalesta pidetään ensimmäisenä eurooppalaisena tiedemiehenä; hän kun oli ensimmäinen, joka tarkkaili luontoa vain tiedon vuoksi.
Ennen Thalesta sellaiset ilmiöt kuin salamat ja maanjäristykset laitettiin jumalien piikkiin, kun taas Thales yritti löytää luonnollisia selityksiä asioille. Hänelle esimerkiksi maa oli selvästikin meressä kelluva laatta, ja maanjäristykset johtuivat tämän meren aaltoilusta.
Thales pohti myös, mikä mahtaisi olla kaiken taustalla oleva alkuaine, koska hänen mielestään oli oltava vain yksi aine, josta kaikki muu syntyi. Hän olettikin kaiken syntyneen vedestä, koska kaikkialla, missä oli elämää, oli vettä. Maailma oli myös sielullinen ja täpötäynnään jumaluuksia.
2 Anaksimandros (610/609 – 546 eaa.)
Anaksimandros kurotteli korkeammalle kuin Thaleen konkreettinen vesi, käsitteeseen apeiron (ääretön). Hän hahmotteli kaaosteoriaa, jossa maailma syntyi sellaisista vastakohtaisuuksista kuin kuuma – kylmä ja märkä – kuiva. Nämä vastakohtaisuudet myös liikuttivat kappaleita. Tämä teoria vaati kuitenkin jonkinlaista uskoa asiaan, koska apeiron oli ei-konkreettinen käsite, jonkinlainen luonnon oma salaisuus, jota ei voitu esimerkiksi mitata.
Koska myöhemmät polvet usein menivät äärestä laitaan, kun tutkivat edeltäjiensä teorioita, Anaksimandros kritisoi mm. sitä Thaleen näkemystä, että maailmankaikkeuden alkulähteenä olisi vesi. Hänen mielestään vesi ei voinut synnyttää kaikkia vastakohtaisuuksia; esimerkiksi vesi voi olla vain märkää, mutta ei koskaan kuivaa. Thaleen ajatukset eivät siis sopineet millään Anaksimandroksen omaan vastakohtateoriaan.
Anaksimandros esitti – ilmeisesti ensimmäisenä – myös, että ihmiset ja eläimet olivat syntyneet mutaatioilla. Ihmisten hän oletti olevan mutaatioita jostain eläimistä, todennäköisesti vesieläimistä. Muutenkin Anaksimandros oli monessa mukana; hän osallistui mm. siirtokuntien perustamiseen Mustanmeren rannikolle. Hän ilmeisesti matkusteli muutenkin paljon ja laati tiettävästi ensimmäisen maailmankartan.
3 Anaksimenes (n. 585 – 525 eaa.)
Anaksimenes ei tyytynyt sen kummemmin Thaleen kuin Anaksimandroksenkaan teorioihin, vaan väitti, että kaiken alkusyy oli äärettömässä ilmassa; kaikki, mitä oli olemassa, oli ilmaa, jonka tiheys vain vaihteli. Kun ilma kuumeni tai kylmeni, se laajeni tai tiivistyi (laajeni kuumassa, tiivistyi kylmässä), jolloin syntyi erilaisia olomuotoja. Maakin oli syntynyt tällä tavoin, mutta Anaksimeneen mukaan se oli levy, joka kellui ilmassa. Samanlainen ilman tiivistyminen oli synnyttänyt myös auringon ja tähdet.
Anaksimenes ei suoraan kieltänyt jumalia, mutta uskoi, että nekin olivat syntyneet ilmasta eikä niin päin, että jumalat olisivat luoneet ilman. Herää tietysti kysymys, oliko tämä poliittista varovaisuutta.
4 Pythagoras (582 – 496 eaa.)
Pythagoras kävi Thaleen kehotuksesta vähän ensin tutkimassa maisemia Egyptissä ja Babyloniassa. Äkkiseltään voisi päätellä, että hän omaksui itämailta ajatuksen, jonka mukaan hän uskoi eläneensä useita aikaisempia elämiä. Myöhemmin hän perusti nykyiseen Etelä-Italiaan oman koulukunnan, pythagoralaisuuden. Hänen kouluunsa riittikin oppilaiksi paljon rikkaita, yläluokkaisia miehiä ja naisia, joilla oli varaa maksaa opetuksesta. Väitetään, että koulu toimi kuin salaseura ja että Pythagoras opetti vain yöaikaan, jotta mahdollisimman harva olisi nähnyt hänen kasvonsa. Hän opetti mm. jälleensyntymisoppia ja yhdisti matematiikan uskonnolliseen mystiikkaan.
Pythagoraan koulussa oli käytössä useita moraalisia sääntöjä, esimerkiksi ohjeita, miten kohennetaan tulta tai asetetaan kengät ennen nukkumaan käymistä. Oikeaoppinen seuraaja ei myöskään esimerkiksi kävellyt keskellä tietä. Tutkijat ovat kuitenkin väitelleet muun muassa siitä, tarkoittiko yksi hänen kielloistaan, “älä kajoa papuihin”, kirjaimellisesti ruokavaliota, vai oliko se vertauskuvallista poliittista varovaisuutta. Mustia ja valkoisia papuja käytettiin tuohon aikaan Kaakkois-Italiassa äänestämiseen, joten “älä kajoa papuihin” saattoi vertauskuvallisesti tarkoittaa “älä sekaannu politiikkaan”.
Pythagoras on ilmeisesti ollut hyvin värikäs henkilö. Eri elämäkerroissa hänet on kuvattu mm. poliittiseksi uudistajaksi, tieteen pioneeriksi ja villiksi shamaaniksi.
5 Ksenofanes (n. 570 – 480 eaa.)
Ksenofanes oli paitsi filosofi myös innokas luonnontutkija. Esimerkiksi fossiileja tutkittuaan hän päätteli, että vesi on joskus peittänyt maan pintaa.
Ksenofanes ei uskonut siihen, että jumalat muistuttaisivat ihmisiä. Hänen mukaansa ”Homeros ansaitsisi piiskaa sen johdosta, että hän on valehdellut jumalista ja heidän ominaisuuksistaan.” Sen sijaan hänen mukaansa ”…jos härjillä ja hevosilla ja leijonilla olisi kädet ja ne osaisivat käsin maalata ja tehdä teoksia niin kuin ihmiset, niin hevoset tekisivät jalojen ratsujen kaltaisia, härät uljaiden härkäin kaltaisia jumalhahmoja ja jokainen laji hahmoja oman kuvansa mukaan.”
Oliko Ksenofanes länsimaisista filosofeista ensimmäinen ”luonnonuskova”, kun hän väitti, että oli olemassa vain yksi jumala, luonto? Hänelle luonto joka tapauksessa oli ”abstrakti, universaali, muuttumaton, liikkumaton ja aina ja kaikkialla läsnä”. Hänet on myös luokiteltu niin ensimmäiseksi panteistiksi kuin ensimmäiseksi monoteistiksikin.
6 Ferekydes (n. 544 eaa.)
Ferekydes pyrki jonkinlaiseen keskitien ratkaisuun ja esitti, että kreikkalainen jumaltarusto oli järkeistettävissä ja että jumalten kuningas oli nimeltään Zas (hän joka elää). Zasin isä oli Khronos, aika, josta vesi, maa ja tuli saivat alkunsa. Ferekydes opetti tiettävästi ensimmäisenä sielun kuolemattomuutta.
Ferekydeestä on kirjattu myös muistiin, että hän oli verraton ennustaja. Kerran hän oli nähnyt Samoksella laivan purjehtivan hyvässä myötätuulessa, mutta oli väittänyt, että laiva uppoaisi pian, ja se upposikin aivan silmien edessä. Toinen häneen liitetty tarina kertoo, että hän oli juonut jostakin lähteestä ja pystynyt sen jälkeen ennustamaan kolmen päivän kuluttua alkaneen maanjäristyksen.
7 Herakleitos (n. 535 – 475)
Herakleitos sai lempinimen Hämärä, koska hänen väittämänsä olivat usein monitulkintaisia. Hän oli erakkoluonne, eli suuren osan elämästään erillään yhteiskunnasta. Hänestä ”massat elivät unessa ilman, että koskaan heräsivät tietoiseen ajatteluun”. Erityisen halveksivasti hän ilmeisesti suhtautui uskonnollisuuden ulkokohtaisiin muotoihin. Pitikö hän siis uskonnollisuutta ei-tietoisena ajatteluna?
Sen verran Herakleitoksen aivoituksia on kuitenkin pystytty tulkitsemaan, että hänelle kaiken alkuunpaneva voima oli logos, jonkinlainen muutosta hallitseva järki. Hän väitti myös, ettei asioita voinut ymmärtää ilman niiden vastakohtia: tummaa ei ollut ilman vaaleaa eikä kuumaa ollut ilman kylmää. Järki ilmeni erityisesti vastakohtien kautta, ja näillä vastakohtaisuuksilla taas oli näkymättömiä yhteyksiä. Esimerkiksi merivesi oli haitallista ihmisille, mutta hyödyllistä kaloille.
8 Theagenes Rhegiumlainen (n. 525 eaa.)
Theagenes oli Homeros-ekspertti, joka puolusti Homeroksen mytologiaa rationalistien hyökkäyksiltä. Esimerkiksi pythagoralaiset olivat esittäneet, että asioiden salattuja yhteyksiä voi selvittää tutkimalla sanojen muotoja (esim. keho = soma ja hauta = sema, mistä saadaan vilaus syntymää koskevasta totuudesta). Theagenes väitti, että jumaltaruston alkuperä oli todellinen; esimerkiksi Hera-jumalattaren nimi oli peräisin hänen hallitsemastaan ilmasta (kr. aera). Homeros itsekin lienee tahallaan nimennyt Odysseuksen nimellä, joka muistuttaa Zeus-sanaa.
Theagenesta lienee ollut yksi ensimmäisistä tutkijoista, joka ehdotti Homeroksen tekstien allegorista tulkintaa. On kuitenkin mahdollista, että allegorisia selityksiä Homeroksen tuohon aikaan 200-vuotiaille teksteille on esitetty aiemminkin; luultavasti muiden tuon ajan filosofien vaihtoehtoiset maailmankäsitykset ovat synnyttäneet pieniä allegorian kannattajakuntia sinne tänne. Suurin henkien taistelu nähtiin Ksenofaneen ja Theageneen välisenä (ks. Ksenofanes yllä).
9 Parmenides (s. n. 510 eaa.)
Parmenidesta arvostettiin kotikaupungissaan Eleassa (nyk Etelä-Italiassa), koska hän sääti lakeja, jotka lisäsivät kaupungin vaurautta ja koska hän vietti esikuvallista elämää.
Parmenides jakoi filosofian kahteen osaan, luuloon ja totuuteen. Hänestä fyysisen todellisuuden asiat erehdyttivät ihmisiä (doksa, subjektiivinen ”Mielipiteen tie”), ja todellisuus oli eri asia, ‘Yksi Olento’, joka oli muuttumaton, ei-luotu, tuhoutumaton kokonaisuus (aletheia, objektiivinen ”Totuuden tie”). Näitä totuuksia taas saattoi ymmärtää vain järjellä (logos).
Tueksi väitteilleen Parmenides esitti, että voimme esimerkiksi tehdä puusta pöydän ja polttaa sen, mutta tämä syntyminen ja häviäminen on vain pinnallista, koska pöydän muodostanut aine on edelleen olemassa. Tähän hän taas päätyi seuraavanlaisella ajattelulla: 1) Olemassa oleva ei ole voinut tulla olevaksi mistään, koska jos se olisi tullut olevaksi, sen olisi pitänyt tulla joko jostakin tai ei mistään. 2) Ei-mitään ei Parmenideen mielestä voinut olla olemassa, koska tyhjiötä ei ollut olemassa. 3) Niin ikään jostakin olemaan tuleminen oli mahdotonta, koska ei ollut olemassa muuta kuin se, mikä jo oli olemassa. Siis kaikki, mitä on olemassa, on olemassa kerralla, yhtäaikaa.
Lisäksi Parmenideen mielestä se, mikä oli olemassa, oli äärellinen ja pallon muotoinen, koska sitä ei voinut olla yhdessä suunnassa enemmän kuin toisessa, ja tämä päti ainoastaan palloon.
Parmenides on toistaiseksi mainituista kenties eniten käsitteisiin pikemmin kuin konkreettisiin aineisiin teoriansa perustava filosofi.
10 Anaksagoras (n. 500-428 eaa.)
Anaksagorasta arvostettiin, koska hän oli etevä tiedemies, mutta myös koska hän oli askeettisuudessaan arvokas hahmo, eikä hänellä tietty olevan mitään heikkouksia. Monijumalainen yhteiskunta ei kuitenkaan oikein pystynyt suvaitsemaan hänen uskomuksiaan. Häntä syytettiinkin mm. uskonnon oppien vastustamisesta ja hänet ajettiin pois Ateenasta.
Anaksagoraan mukaan maailman oli luonut jonkinlainen jumaluus, jota hän kutsuu Järjeksi (kreikaksi nous) äärettömästä ainemassasta, joka taas oli ollut olemassa aina. Alun perin eri kappaleet kuitenkin olivat olemassa mittaamattoman pieninä, lukumäärältään loputtomina osasina ja sekoitettuina tässä ainemassassa. Nämä osaset muodostivat siemeniä (spermata) tai pienoiskuvia kaikista kappaleista. Järki erotteli eri kappaleryhmät toisistaan jonkinlaisen pyörremyrskyn avulla.
Anaksagoras selitti myös, miten alkuperäinen kaaos muuttui järjestykseksi. Kaaoksen rikkoi ensimmäisenä jako kylmään sumuun ja lämpimään eetteriin. Kun kylmä lisääntyi, syntyivät vesi, maa ja kivet. Elämän siemenet, jotka leijuivat ilmassa, tulivat alas sateiden mukana, ja näin saivat alkunsa kasvit. Eläimet, mukaan lukien ihmiset, syntyivät lämpimästä ja kosteasta savimaasta. Erään toisen tarinan mukaanhan ihminen syntyi maan tomusta, joka on voinut olla vaikkapa kuivaa savipölyä. ; )
11 Empedokles
Empedokleksen kosmos koostui neljästä alkuaineesta: tulesta, vedestä, ilmasta ja maasta. Näitä alkuaineita hän kutsui juuriksi. Juurien lisäksi kaksi voimaa muutti kosmosta: rakkaus (filia) ja riita (neikos). Rakkauden vaikutuksesta juuret olivat sekaisin keskenään, riidan aikana juuret taas olivat erillään. Jumalan hän kuvitteli pyhäksi mieleksi, joka oli pallon muotoinen ja joka käsitti kaikki kosmoksen kuolemattomat prinsiipit. Lisäksi hänestä pyhyyden luonteen voi havaita vain mielensä avulla; aistit puolestaan kertoivat vain havaittavissa olevasta maailmasta.
Empedokleen mielestä maailmaa ei voinut ymmärtää kunnolla, ellei myös elänyt oikein. Tässä hän enteili sokraattista aikaa, jolloin elintavoilla oli suurempi merkitys kuin tieteellisellä tutkimuksella. Samaan tapaan kuin pythagoralaiset, Empedokles oli mm. kasvissyöjä.
12 Gorgias (n. 483 – 375 eaa.)
Gorgias oli enemmän opettaja ja puhuja kuin maailman ja ihmisen syntyä koskevien teorioiden kehittäjä. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että mitään ei ole, tai jos jotain on, siitä ei voida tietää mitään, tai jos jotain voidaan tietää, tätä tietoa ei ainakaan voida kommunikoida muille. Gorgias väitti, että oli helppoa osoittaa, miten oli olemassa ‘Yksi Olento’, joka oli yhtä, muuttumatonta ja ajatonta, mutta hänestä oli aivan yhtä helppoa osoittaa, ettei tätä ‘Yhtä Olentoa’ ole olemassakaan. Gorgiasta pidetäänkin ensimmäisenä nihilistinä; henkilönä, joka ei usko, että mitään olisi olemassa tai ainakin, että maailmaa on mahdotonta käsittää ja totuuden käsitekin on kuvitelmaa.
Omalla alallaan eli retoriikassa Gorgias alkoi käyttää paradokseja. Hän esitti väittämiä, jotka noudattivat ulkoisesti tiettyjä paradoksin rakenteita, jotta väittämät vaikuttivat vahvemmilta, ja päätyi perustelemaan kantoja, jotka olivat epäsuosittuja, ristiriitaisia ja jopa absurdeja. Hänestä suostuttelevilla sanoilla oli yhtä suurta voimaa kuin jumalilla. Sanat merkitsivät sielulle samaa kuin huumeet keholle: ”Aivan kuten jotkut aineet pysäyttävät taudin tai päättävät elämän, sanoilla on voimaa: ne voivat aiheuttaa tuskaa, iloa ja pelkoa, antaa rohkeutta tai turruttaa, sekä noitua sielun pahuuteen.”
13 Protagoras (481 – 420 eaa.)
Protagoraan tunnetuin sanonta on: ”Kaikkien arjen asioiden tarpeen mitta on ihminen, sellaisina kuin asiat ollessaan ovat, ja kun niitä ei ole, myös silloin”. Sen katsotaan opettavan relativismia, jossa asioiden totuudenmukaisuus tai eettisyys riippuu tilanteesta.
Protagoraan opetukset saivat Platonin ja muut myöhäisemmät filosofit etsimään objektiivisia, ylivoimaisia moraalisen elämän ohjeita. Hänet tunnettiin agnostikkona, koska hän oli mm. Sanonut: ”Jumalista en voi tietää, että he ovat, enkä että he eivät ole. Monet seikat estävät tätä tietämästä, sekä asian epäselvyys että ihmisen elämän lyhyys”.
Protagoras kuitenkin pyrki puolueettomuuten ja väittämien tasa-arvoisuuten. Hän pyrki saamaan niin paljon tietoa kuin mahdollista etsimällä kullekin väitteelle vahvimman mahdollisen vastaväitteen.
14 Filolaos (n. 480 – 405 eaa.)
Filolaos oli ensimmäinen, joka ehdotti oppia Maan liikkumisesta, sen sijaan että se olisi ollut avaruudessa paikallaan. Hän esitti, että kiintotähtien kehä, viisi planeettaa, Aurinko, Kuu ja Maa kiertävät kaikki yhdessä keskellä olevaa tulta. Nnumeroteoriansa perusteella hän päätteli, että täytyy olla olemassa myös kymmenes kappale, ja kehitti ajatuksen Maan vastakappaleesta, antikhthonista. Keskellä sijainnut tulikaan ei ollut Aurinko, vaan Zeuksen ja Hestian koti. Hän päätteli myös, että Maa kiersi akselinsa ympäri ja että Aurinko oli lasinen levy, joka heijasti iversumin valoa.
Filolaos yhdisti joitakin Pythagoraan ja Empedokleen ajatuksia ja sanoi, että taivaankappaleiden elementaarinen luonne riippui niiden muodosta. Hän liitti tetraedrin tuleen, oktaedrin ilmaan, ikosaedrin veteen ja kuution maahan. Dodekaedri liittyi puolestaan viidenteen elementtiin, eetteriin eli universumiin itseensä.
Parmenideelle myös synnin käsite oli olemassa; hänestä todellinen sielu oli paennut ruumiista synnin vuoksi. Sielu taas oli ruumiinosien sekoitusta ja harmoniaa.
15 Diagoras Meloslainen (s.n. 475 eaa.)
Diagoras tunnettiin “jumalattomana”, sillä hän ryhtyi ateistiksi, koska jumalat eivät kostaneet hänelle sattunutta ikävyyttä. Diagoras puhui vakiintunutta uskontoa vastaan ja pilkkasi Eleusiin mysteerimenoja. (Menot yhdistivät palvojan jumalaan, ja siihen kuului lupauksia jumalallisesta voimasta ja palkinnosta kuolemanjälkeisessä elämässä.)
Kerrotaan, että Diagoras heitti puisen jumalankuvan tuleen sanoen, että jumalan tulisi tehdä ihme ja pelastaa itsensä. Eräs Diagoraan ystävä pyrki saamaan tämän vakuuttuneeksi jumalien olemassaolosta huomauttamalla, että monet ovat pystyttäneet kiitospatsaita jumalille pelastuttuaan myrskystä merellä. Diagoras vastasi, ettei missään näy merellä haaksirikkoutuneiden ja kuolleiden pystyttämiä patsaita. Toisen esimerkin mukaan Diagoras oli kerran laivassa, joka joutui myrskyyn. Miehistön alkoi epäillä, että myrsky puhkesi, koska jumalaton Diagoras oli laivassa. Diagoras oli kuulemma kysynyt, oliko muissakin samassa myrskyssä olevissa laivoissa Diagoras.
Diagorasta ilmeisesti rangaistiin siitä, että hän paljasti orfilaiset opit sekä Eleusiin ja kabiirien mysteerit ja mm. pilkkoi Herakleen patsaan, kertoman mukaan keittääkseen nauriita. (Orfilaisuus perustui olennaisesti uskoon jumalan pojan Dionysos Zagreuksen kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta ja käsitykseen kaikkien ihmisten ylösnousemuksesta ja heidän tulevasta palkitsemisestaan tai rankaisemisestaan. Kabiirit olivat jumalia, jotka johtavat kaikkia muita demoneja eli henkiä [Kabeirous daimonas].)
Diagoras tuomittiin Ateenassa kuolemaan ja hänen päästään luvattiin palkkio, joten hän pakeni Korinttiin.
16 Melissos (noin 470 eaa.)
Melissos väitti olemisen olevan ikuista. Sillä ei voinut olla alkua, koska se ei voinut saada alkuaan ei-olevasta eikä toisaalta olevastakaan. Se ei voinut tuhoutua, sillä oleva ei voinut tulla ei-olevaksi, ja jos siitä voisi tulla jokin muu oleva, se ei silloin tuhoutuisi.
Kaikki muutos, oli se sitten saanut alkunsa sisäisestä tai ulkoisesta syystä, oli hänen mukaansa mahdotonta: Yksi oli muuttumaton sekä määrässä että laadussa. Tätä ykseyttä ei voinut myöskään jakaa, sillä kaikki jaot olisivat tarkoittaneet myös jonkinlaisen tyhjän olemassaoloa. Hänestä tyhjyys ei ollut mitään, joten sitä ei ollut olemassa. Hän väitti myös, että oleminen oli aineetonta, koska esimerkiksi ruumiilla oli koko ja se koostui osista. Melissoksen abstraktit väittämät osoittivat, että ykseyden muutos oli mahdotonta — aistit kuitenkin kertovat, että kuuma muuttui kylmäksi, kova pehmeäksi, elävä kuolleeksi ja niin edelleen.
Lisäksi Melissos väitti, että todellisuus oli jotakin aivan muuta kuin mitä ihminen voi kokea. Näennäisen ja todellisen ero oli täydellinen ja näitä oli mahdotonta yhdistää.
Lähteet
Diogenes Laertios: The Lives and Opinions of Eminent Philosophers
wikipedia
thebigview.com/greeks/
plato.stanford.edu/
philosophy.gr/presocratics
koti.mbnet.fi/minerv/
wsu.edu:8001/~dee/greece/presoc.htm
abu.nb.ca/Courses/GrPhil/Thales.htm