Teksti: Joni Tammi
Kuvat: ”Medusa”: Caravaggio; ”Cetus”: Johannes Hevelius; ”Tähtikartta”: Joni Tammi
Taivaan alkuperiä -sarja pyrkii kertomaan keskeisimpien tähdistöjen alkuperiä ja antamaan lukijalleen yleiskuvan tähdistöön liittyvästä mytologiasta. Lukijaa vartoitetaan siitä, että vaikka kertomukset ja tulkinnat noudattelevat paikoitellen hyvinkin tarkasti alkuperäisiä kreikkalaisia ja roomalaisia tarinoita, on joidenkin yksityiskohtien tulkinnassa otettu hieman taiteellisia vapauksia…
Tällä kertaa käsittelemme kuutta toisiinsa kiinteästi liittyvää tähdistöä: Perseusta, Pegasosta, Andromedaa, Kefeusta, Kassiopeiaa sekä Valaskalaa. Niitä lukijoita, joita jo tässä vaiheessa kiusaa valaan kutsuminen kalaksi, lohdutetaan heti alkuun sillä, että kyseisen tähdistön otus on yhtä vähän valas kuin kala.
Perseuksen syntymä
”Mitäköhän sitä sitten kokeilisi?” tuumi valtaistuimellaan Zeus, jumalten kuningas, jonka libido korvasi sen mikä nirsoudessa puuttui. Tähän mennessä Zeus oli jo päässyt kokeilemaan jumalattarien ja tavallisten naisten lisäksi mm. karhuja, lintuja ja nuoria poikia (ks. sarjan aikaisemmat osat), vaan taas teki mieli jotain uutta, mutta mitä? Zeus ei ollut aivan varma, oliko hän vielä ehtinyt maata vaimonsa Heran kanssa — eikä hän ollut aikeissa kysyä — mutta se olisi vasta viimeinen vaihtoehto. Tätä pohtiessaan Zeus sattumalta näki, kun kaukana horisontissa nuorta naista retuutettiin kuninkaan palatsista läheiseen luolaan, ja jumalan mielenkiinto heräsi.
Ylimaallisten tietojensa ansiosta Zeus oitis tunnisti tytön nimeltään Danaëksi, jota selvästikin tämän isä, kuningas Akrisios oli sulkemassa luolaan. Hän sai pian selville, että tarkoituksena oli erottaa tyttö kaikista miehistä; kuningas oli näet saanut ennustuksen, jonka mukaan hän ei itse tulisi koskaan saamaan poikalapsia, mutta hänen tyttärensä poika tulisi aiheuttamaan isoisänsä, kuninkaan kuoleman. Tytön eristäminen maailmasta oli tietenkin täysin looginen ratkaisu tähän ongelmaan, tyttö tietenkin valittaisi alkuun, ehkä vuosikymmenen tai kaksi, mutta pieniä uhrauksia täytyy oppia tekemään, ja pääsisihän hän pois luolasta ehkä jo heti vaihdevuosien jälkeen.
Zeuksesta tilanne oli mielenkiintoinen: luolaan eristetty nuori neitsyt, jota ei yksikään mies saanut lähestyäkään. Alaikäinen, kaunis, kielletty hedelmä piilossa muilta. Vihdoin Zeus pääsisi turvassa muiden katseilta kokeilemaan jotain uutta ja tähän asti kiellettyä: pissaleikkejä!
[1] Korostettakoon, että mm. Apollodorus, Hyginus ja Ovidius puhuvat nimenomaan kultaisesta suihkusta; Bibliotheca II, Fabulae 63, Muodonmuutoksia 4 ja 6. He tosin kertovat Zeuksen muuttuneet itse kultaiseksi suihkuksi, mutta …
Danaë ei edes huomannut luolan kattoikkunasta virtaavaa kultaista suihkua ennen kuin oli liian myöhäistä.[1] Vielä vähemmän hän arvasi tulleensa tästä mystisestä episodista raskaaksi. Ja jos raskaus oli ongelma, miten tämä kerrottiin isälle? Ennemmin tai myöhemmin tilanne jouduttiin selittämään isä-kuninkaalle ja vieläpä useampaan otteeseen (”Tämä tapahtui miten?”) siinä vaiheessa, kun vuoden eristyksen jälkeen sellistä löytyikin tyttären lisäksi poikavauva, jolle Danaë oli jo ehtinyt antaa nimenkin, Perseus. Akrisios kammosi hänelle tuhon tuovaa lasta (”Ja onko Perseus nyt muka sopiva nimi lapselle? Taatusti sille nauretaan vielä tuhansien vuosien päästäkin.”), muttei uskaltanut ottaa sitä hengiltäkään, sillä Zeus ei välttämättä katsoisi suopeasti oman jälkikasvunsa tappamista. Mutta entä jos lapselle sattuisikin käymään onnettomuus…
”Turvallista matkaa, toivottavasti ei satu vahinkoja!” hyvästeli Akrisios tyttärensä ja lapsenlapsensa, suljettuaan heidät puiseen arkkuun ja työnnettyään sen keikkumaan myrskyisälle Välimerelle. Eihän hän sille mitään voi, jos matkalla sattuu tapaturmia.
Medusa
Danaë ja Perseus päätyivät kuitenkin turvallisesti Serifoksen saaren rantaan, jossa heidät vedestä löytänyt miekkonen, Diktys, paikallisen kuninkaan veli piti heistä huolta. Siinä missä Diktys kasvatti Perseuksen kuin oman poikansa, hänen veljensä, kuningas Polydektes, oli kiinnostunut vain kauniista Danaësta, eikä suinkaan pelkästään (tai ollenkaan…) henkisessä mielessä… Jo vahvaksi ja isoksi kasvanut, mutta oidipaalisia piirteitä omaava Perseus ei kuitenkaan pitänyt siitä ajatuksesta, että kaikenmaailman kuninkaat lääppivät hänen äitiään, ja vaikka muuten kuningasta kunnioitti ja arvosti (oli jopa rehvastellut, että hankkii vaikka pelottavan olennon, gorgon, pään, jos kuningas sellaisen haluaa), teki hän myös kaikkensa, ettei Polydektes saanut tilaisuutta ”privaattiin hetkeen” Danaën kanssa. Tähän lopulta kyllästyttyään ovela Polydektes kutsui lähipiirinsä koolle ja ilmoitti keräävänsä suurta häälahjaa, ja pyysi kaikkia tavan mukaisesti osallistumaan siihen: jokaisen pitäisi lahjoittaa hieno hevonen.
[2] He eivät voineet tietää, että Zeus oli parhaillaan liehittelemässä erästä Io-nimistä nautaa, enkä usko, että he olisivat sitä halunneetkaan tietää.
Tämä tietenkin onnistui muulta ylimystöltä, mutta Perseus — jonka äiti oli heitetty omasta kuninkaanlinnastaan pihalle, eikä kukaan tiennyt missä isä viipotti [2] — ei tätä voinut tehdä. Kuningas oli kuitenkin joustava ja ehdotti, että Perseus kävisi hakemassa sen gorgon pään, josta oli taannoin puhunut, ja kaikki olisivat sillä sujut.
”Se toimi! Jätkä jumalauta lähti!” iloitsi Polydektes, eikä voinut uskoa tuuriaan: Perseus oli todella lähtenyt noutamaan gorgon päätä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kuninkaalla oli loputtomasti aikaa vokotella Danaëa, koska Perseuksesta ei tultaisi koskaan enää kuulemaan.
[3] Hesiodos, Shield of Herakles, 216
Gorgot olivat nimittäin kolme hirviömäistä olentoa, joista jokaisella oli naisen vartalo (eikä tällä kertaa mikään hehkeä sellainen), hiusten tilalla päästä kasvoi myrkkykäärmeitä, ja kaikilla heillä oli pitkät torahampaat, pronssiset kädet ja isot siivet. Tämän lisäksi he olivat valtavan rumia. He olivat niin kammottavia, että itse Pelko säikkyi heitä,[3] ja jopa Zeus kiersi nämä naiset kaukaa. Ja jos vielä muistetaan että pelkästään gorgon silmiin katsominen saattoi riittää muuttamaan kenet tahansa kuolevaisen kiveksi, ei tarvitse ihmetellä, miksi Polydektes ei uskonut näkevänsä Perseusta kovin pian uudelleen.
Perseuksella kuitenkin oli ”suhteita”, ja hän pyysi apua veli- ja sisarpuoliltaan Hermekseltä ja Athenalta. Kuten toivottavasti edellisestä kappaleesta kävi ilmi, gorgot eivät ole erityisen helppoja vastustajia, eivätkä edes jumalat päästäneet Perseusta gorgometsälle ilman kunnollisia varusteita. Hermes kuitenkin auttoi Perseusta hankkimaan siivekkäät sandaalit, käyttäjänsä näkymättömäksi tekevän kypärän, adamantiumista taotun terän (joko veitsi tai sirppi, riippuen lähteestä) sekä erityisvalmisteisen säkin, jossa pystyisi kantamaan gorgon irtileikattua päätä.
[4] Ovidius kertoo, miten jopa hiusten virkaa toimittavat käärmeet olivat unessa. Muodonmuutoksia 4
Lähestyessään gorgojen asuinsijoja ympäristössä alkoi näkyä kiveksi jähmettyneitä ihmisiä ja eläimiä, ja Perseus muisti varoitukset gorgojen katseen kivettävästä vaikutuksesta. Hän myös tiesi, että ainoastaan yksi gorgoista, Medusa nimeltään, oli kuolevainen; kahta muuta, Sthenoa ja Euryalea, hän ei saisi hengiltä millään. Yön laskeuduttua Perseus hiipi nukkuvan Medusan luo [4] katsoen tietään kiiltävän kilpensä heijastuksesta gorgojen kasvojen näkemistä vältellen.
Medusan pää. (Caravaggio, n. 1599)
[5] Keksimieni lähteiden mukaan Poseidon myönsi kyllä isyyden, mutta vetosi siihen, että baarissa oli ollut pimeää, ja hän oli ollut todella kännissä. Toisaalta Hesiodoksen mukaan raskaaksi saattaminen olisi tapahtunut ennen kuin Medusasta tuli hirviömäinen; tätä ennen hän olisi ollut hyvinkin kaunis neito, ja muodonmuutos olisi ollut Athenen kosto siitä, että Medusa julkesi rakastella Poseidonin kanssa Athenelle pyhitetyllä niityllä. Ks. Hesiodoksen Jumalten synty, säkeestä 275 eteenpäin.
Turhia aikailematta Perseus kohotti aseensa ja — Athenan auttaessa tähtäyksen kanssa — sai lyötyä Medusan pään irti. Samalla hetkellä päättömän gorgon leikatusta kaulasta hyppäsi ulos täysikokoinen siivekäs hevonen sekä nuori mies. Hevonen oli nimeltään Pegasus, poika Khrysaor, ja he olivat Poseidonin ja Medusan lapsia.[5] Perseus ei ollut tästä moksiskaan, ja hyvä niin, sillä Medusan kuolinkiljahdukseen heränneet siskot olivat jalkeilla (tai siivillä) silmänräpäyksessä, ja lensivät raivoissaan etsimään Medusan tappajaa. Perseus ei turhia aikaillut, vaan veti näkymättömyyskypäränsä tiukasti kiinni ja otti lentosandaaleistaan kaiken irti, ja siltikin oli vain sekuntien kysymys, että hän ehti turvaan takaa-ajoa yrittäneiltä gorgoilta.
Kaunotar ja merihirviö
[6] Etiopia. Kreikkalaisten tarujen Etiopialla tosin ei ole mitään tekemistä nykyisen Afrikan Etiopian kanssa, vaan se oli myyttisyyden rajoja hipova muinainen kuningaskunta.
Samaan aikaan toisaalla nereidit, eräänlaiset merenneidot, valittivat esimiehelleen Poseidonille kuulleensa miten Aethiopian [6] kuningatar Kassiopeia oli kehuskellut olevansa tyttärensä Andromedan kanssa niin kauniita, että jopa nereiditkin jäivät heidän varjoonsa. Merenneidoista tämä oli sen verran kovan tason solvaus kuolevaiselta ihmiseltä, että he vaativat yhteen ääneen Poseidonia tekemään asialle jotain. Meren jumala ei ollut erityisen kiinnostunut naisten ulkonäköasioista (kuten muistamme, juuri Poseidon oli saattanut Medusan raskaaksi…), mutta arveli pääsevänsä helpommalla, jos lähettää nyt vaikka symbolisesti hiukan hyökyaaltoja Aethiopian rannoille. Varmemmaksi vakuudeksi hän loi vielä valtavan merihirviön, Ketoksen, ja lähetti sen pelottelemaan aethiopialaisia.
Ketos sellaisena kuin 1600-luvun lopulla elänyt tähtitieteilijä Johannes Hevelius
sen näki. Kuvio on peilikuva taivaalla näkyvästä.
Aethiopian kuningas Kefeus oli luonnollisesti kauhuissaan meren jumalan suututtamisesta, puhumattakaan rannikkoja kiertelevästä hirviöstä! Oraakkelilta hän sai kuulla, että hirviöstä päästäisiin vain, jos kuninkaan ja kuningatar Kassiopeian tytär uhrattaisiin hirviölle. Andromeda ei itse ollut kovin innoissaan uhriksi joutumisen ajatuksesta, eivätkä siitä pitäneet hänen vanhempansakaan, mutta hirviön pelossa mekkaloiva kansa vaati uhrin toimittamista. Lopulta Kefeus joutui myöntymään, ja Andromeda vietiin väkijoukolla merenrantaan kahlittavaksi ketjuilla kallioluodolle, jolta hirviön oletettiin hänet löytävän.
Muiden lähdettyä sisämaahan turvaan Kefeus ja Kassiopeia jäivät suruissaan katsomaan kiveen kahlittua alastonta tytärtään. Hekin kuitenkin siirtyivät turvallisen etäisyyden päähän siinä vaiheessa, kun avomereltä alkoi kuulua veden pärskyntää kasan suomuja ja valtavia torahampaita suunnistaessa vesirajaan kahlittua Andromedaa kohti; Ketos oli löytänyt hänelle jätetyn uhrin.
[7] Ovidius tosin kertoo, miten Perseus rehvasteli urotöillään minuuttikaupalla tytön kuunnellessa jaaritteluja tyynesti välittämättä lainkaan lähestyvästä hirviöstä, keskeyttämättä miestä kertaakaan. Sovinistisemmat kirjoittajat tulkitsevat tämän sarkasmiksi.
[8] Andromedan onneksi paikalle sattui Perseus eikä tämän isä Zeus, joka olisi luultavasti päättänyt tappaa neidon ja vokotellut hirviötä…
”Siinäpä aika namupala!” tuumivat samaan aikaan ja toisistaan tietämättä sekä vedessä pärskivä merihirviö että näkymättömänä gorgon pää repussaan pilvien seassa lentävä Perseus. Jälkimmäinen laskeutui oitis Andromedan luo, otti kypärän päästään palautuen samalla näkyväksi ja pelimiehen elkein tiedusteli mitä ”tuon kaltainen tyttö tekee alastomana kahlittuna tällaisessa paikassa?” [7] Andromeda selosti äkkiä tilanteen ja rukoili miestä pelastamaan hänet karulta kohtalolta. Perseus katsoi kaunista alastonta naista, merihirviötä, naista, merihirviötä, vielä kerran naista, ja kreikkalaiselle sankarimiehille ominaiseen tapaan arvioi oikeaksi ratkaisuksi tappaa hirviön ja vongata seksiä neidolta.[8]
[9] Kaksikon taistelu (kuten myös Perseuksen moninkertaiset varmistukset sopimuksen pitävyydestä) kuvataan yksityiskohtaisesti esimerkiksi Muodonmuutosten viidennessä kirjassa.
Kuitenkin, ennen kuin suostuisi käymään ruotsinlaivan kokoisen merihirviön kimppuun, Perseus vielä useampaan kertaan varmisti, että kai se on sitten kanssa sovittu juttu, että jos Ketosilta otetaan henki pois, niin Andromeda alkaa sitten kanssa vaimoksi? Neito lupasi mitä tahansa — oliko hänellä kovin montaa vaihtoehtoa? — ja ulvoi miestä jo käymään enää kivenheiton päässä olevan hirviön kimppuun. Luonnostaan epäileväinen Perseus lensi kuitenkin vielä kuningas Kefeuksen luo lyömään kättä päälle naimakaupoista, ja vasta kun koko rannalle kerääntynyt kuningaskunta huusi miestä jo lopettamaan sen vehtaamisen ja käymään hirviöön käsiksi, veti Perseus miekkansa vyöltään ja lensi Ketosin kimppuun.[9]
Kuten arvata saattaa, Perseus selvisi voittajana ja palasi vapauttamaan Andromedan kahleistaan, ja kaikki olivat onnellisia. Tai kaikki paitsi yksi; Andromedan ex-kihlattu Fineus ei suinkaan ollut onnellinen vaan perin tyytymätön, eikä hän ollut lainkaan samaa mieltä siitä, että heidän kihlauksensa voitiin katsoa purkautuneen siinä vaiheessa, kun morsian naulataan merihirviön syötäväksi sulhasen katsoessa sivusta. Hän valitti asiasta koko loppuelämänsä, joka tosin lyheni merkittävästi siinä vaiheessa, kun mies yritti mustasukkaisuuttaan tappaa Perseuksen. Tämä lähinnä tuhahti Fineuksen uhkailuille ja muutti miehen kiveksi vilauttamalla tälle Medusan päätä.
Paluu kotiin
[10] Bibliotheca 2.47 \& 2.45; Fabulae 63 \& 64.
Perseuksen ollessa etsimässä gorgon päätä kuningas Polydektes itse oli totaalisen kyllästynyt pihtaavaan Danaëen, joka ei ollut lämmennyt hänen yrityksilleen Perseuksen poissaolostakaan huolimatta. Palattuaan takaisin entistä yrmeämmän ja vihamielisemmän kuninkaan luo Perseus tulkitsi tilanteen siten, että ainoa vaihtoehto oli muuttaa tämäkin väkivaltainen mies uudeksi kivipatsaaksi. Mitä taas isoisään tulee, kun Akrisiuskin kuuli Perseuksen olevan elossa (ja muisti hyvin hänelle itselleen kuolemaa lupailevan ennustuksensa), päätti hän alkaa aktiivisesti vältellä tyttärenpoikaansa. Kaikki menikin hyvin jonkin aikaa, kunnes Akrisius osui sattumalta eräiden urheilukisojen katsomoon, ja hänen onnensa loppui siihen, kun hän sai sattumalta (tai Kohtalon johdatuksesta) kisoihin osallistuvan Perseuksen heittämän kiekon suoraan päähänsä ja kuoli siihen paikkaan.[10]
Jäätyään nyt sukunsa ainoaksi miespuoliseksi perilliseksi Perseus hallitsi maata kuningattarensa Andromedan kanssa. Tosin se, mitä maata Perseus jäi hallitsemaan, riippuu lähteistä (toisten mukaan omaa Argostaan, toisten mukaan Tiryniä, Mideiaa, ja/tai Mykeneä. Maakauppoja tärkeämpää on kuitenkin se, mitä heidän lapsensa omine lapsineen tekivät. Perseuksen jälkeläisten, perseidien, joukkoon nimittäin luetellaan lukuisten kansojen esi-isien ja kuninkaiden lisäksi muiden muassa Herakles (josta lisää myöhemmissä artikkeleissa), joten kultaisesta suihkusta alkunsa saaneesta pojasta syntyi varsinainen mahtisuku. Jumalilta saadut apuvälineet Perseus antoi aikanaan takaisin, mukaan lukien myös Medusan pään, jonka itse Athena kiinnitti kilpeensä vihollisiaan pelottamaan.
[11] Esim. Hyginus, De Astronomia, II.18
Mitä Medusan päästä syntyneeseen Pegasokseen tulee, hän toimi myöhemmin toisen sankarin, Bellerofonin, ratsuna monissa seikkailuissa, Zeuksen apurina, sekä myöhemmällä iällään muusien palveluksessa runoratsuna sanan todellisessa merkityksessä. Myöhemmin Zeus antoi ikääntyneelle ja kuolevaiselle ratsulle kunniapaikan taivaalla kiitoksena kaikista palveluksista.[11]
Löytäminen taivaalta
Perseus ja kumppanit Suomen leveysasteilla syyspäiväntasauksena iltakymmenen aikoihin. Pidä karttaa pääsi yllä siten, että P, I ja E osoittavat pohjoiseen, itään ja etelään. Eroavaisuudet kartan viivojen ja Heveliuksen pikkukuvien erolla johtuvat osaltaan ”projisointiteknisistä” syistä ja osaltaan siitä, että tähtikuviot on eri aikoina piirretty eri tavalla.
Perseuksen ja kumppanit löytää syksyisinä öinä helposti, sillä ne ovat tällöin Suomesta katsoen lähes suoraan ylhäällä. Esimerkiksi syyspäiväntasausyönä, iltakymmenen tienoilla, Kefeus ja Kassiopeia ovat suoraan katsojan yläpuolella. Alempana etelän suunnassa laiduntaa Pegasus, ja samalla korkeudella idässä seisoo Perseus. Andromeda on kahlittuna heidän välissään, ja hänen allaan, melkein horisontissa, väijyy merihirviö, ”Valaskala”.
[12] Esim. De Astronomia II.10.
Useimmiten W-kirjaimen muotoinen Kassiopeia on näistä kuvioista helpoin löytää. Kassiopeian asennon taivaalla sanotaan olevan sellainen, että taivaalle nostettu kuningatar viettää ikuisuuden istuimellaan ”selkä menosuuntaan päin” (tähtitaivaan kiertämisestä johtuen) ja vieläpä osan ajasta pää alaspäin; tämä olisi ilmeisesti rangaistus ylimielisyydestä ja liiallisesta turhamaisuudesta.[12]
[13] Tulee arabiankielisestä ghoulia tai demonia tarkoittavasta nimestä al-Ghul.
Perseuksen tähdistössä on kuuluisa ja jopa ”pahamaineinen” tähti, Algol.[13] Tämä demonitähtenäkin tunnettu kohde on oikeastaan kaksoistähti ja niin kutsuttu pimennysmuuttuja, jossa kaksi toisiaan hyvin lähekkäin kiertävää tähteä välillä loistaa yhdessä vierekkäin ja välillä peittää vuorotellen toinen toisensa; lopputuloksena tästä piirileikistä on illuusio yhdestä tähdestä, joka säännöllisin väliajoin himmenee muutamaksi tunniksi. Tähtikartoissa Algol on yleensä Medusan silmä, jonka voi siis ajatella räpyttelevän tai iskevän silmää. (Oheisessa ”kartassa” Algol on merkitty harmaalla.)
[14] Tunnetaan myös nimillä Messier 31 ja NGC 224. Andromeda on meitä lähin suuri galaksi; hieman Linnunrataa isompi, spiraalinmuotoinen, ja noin muutaman miljoonan valovuoden päässä.
Loppukesäisin taivaalla näkyy myös perseidien meteorikuuro, jonka tähdenlennot näyttävät tulevan Perseuksen tähtikuviosta. Kuuro kestää noin viikon, ja on voimakkaimmillaan hieman ennen elokuun puoltaväliä. Hyvät kiikarit tai kaukoputken omistavan tähtiharrastajan yleinen ensimmäinen kohde on puolestaan Linnunradan kaltainen Andromedan galaksi (Andromedan tähtikuviossa), joka voi hyvällä ilmalla näkyä sumeana läikkänä jopa paljain silmin.[14]
Kirjoittaja on tähtitieteen tohtori ja antiikin mytologioiden – etenkin taivaallisiin ilmiöihin liittyvien sellaisten – suuri ystävä. Kirjoittajaan saa otettua yhteyttä Pakanaverkko ry:n kautta.
Lähteet
Suurin osa käytetyistä lähteistä on esitelty sarjan aiemmissa osissa (ks. Vox Paganorum 1/07 ja 2/07) eikä niitä kerrata tässä. Uusia lähteitä ovat:
* Hesiodos, “Shield of Herakles”, noin 6. vuosisata e.a.a. Osa isompaa, lähinnä Herkuleen tekoihin keskittyvää, eeppistä kertomusta. On jonkin verran epäselvää onko alkuperäinen kirjoittaja todella Hesiodos. Englanninnos (Evelyn-White) osoitteessa www.theoi.com/Text/HesiodShield.html (haettu 5.8.2007)
* Hyginus, “Fabulae”, n. 10 j.a.a., pitkälti Eratostheneen Katasterismoihin perustuva, tähtitaivaan myyttejä käsittelevä teos. Enlanninkielinen versio (Grant) luettavissa osoitteessa www.theoi.com/Text/HyginusFabulae1.html (haettu 5.8.2007)