1. Mitä on hellenismi?
Hellenismi on antiikin Hellaksen (Kreikka) perinteinen, kristinuskoa edeltävä polyteistinen uskonto, joka on rekonstruktoitu nykyajan maailmaan. Se tunnetaan myös nimillä helleeninen tai kreikkalainen pakanuus, helleeninen polyteismi tai klassinen pakanuus.
Kreikkalaisia jumalia palvotaan nykyään monilla eri tavoilla. Jotkut eivät ole kiinnostuneita perinteisten palvontatapojen henkiinherättämisestä, vaan kokevat merkityksellisemmäksi jumalten kunnioittamisen uudemmilla tavoilla; toiset palvovat heitä wiccan tai jonkin muun pakanauskonnon viitekehyksessä; jotkut muut taas keskittyvät orfisiin tai pythagoralaisiin traditioihin. Tässä tietoiskussa kuvaillaan uskontoa pakanallisesta rekonstruktionalistisesta näkökulmasta, joka onkin tämän päivän helleenisen uskonnon elpymisistä tärkein ja järjestäytynein.
Useimmat rekonstruktionalistihelleenit perustavat käsityksensä mytologiasta, kosmologiasta ja teologiasta Homeroksen, Hesiodoksen ja muiden antiikin kirjailijoiden teksteihin. Ritualistisen käytännön yksityiskohdat haetaan näistä teoksista sekä antiikin uskontoa käsittelevistä tieteellisistä tutkimuksista. Henkilökohtaista hengellistä kokemusta ja intuitiota sulautetaan niitäkin uskontoon, niin kauan kuin uusia keksintöjä ei yritetäkään väittää muinaisiksi tosiasioiksi.
2. Mistä termi ”hellenismi” tulee?
Termiä ”hellenismi” käytetään kirjallisuuden, taiteen ja historian aloilla viittaamaan kaikenlaisiin ”kreikkalaistaviin” suuntauksiin.
Sanalla on kuitenkin myös pitkä ja ansiokas uskonnollinen historia. Rooman keisari Julianus – jonka kristityt tuntevat lisänimellä ”Luopio” ja pakanat taasen nimellä ”Uskonpuolustaja” hänen vanhan uskonnon tukemisensa vuoksi – käytti filosofisissa ja teologisissa kirjoituksissaan termiä Hellenismos tarkoittamaan kreikkalaisten perinteistä uskontoa sekä kaikkia heitä, jotka käyttivät hyväkseen kreikkalaisten uskonnollista kulttuuria. Käytämme ja voitamme takaisin sanaa juuri tässä selkeästi uskonnollisessa merkityksessä. Yksittäistä hellenismin tunnustajaa kutsutaan nimityksillä ”helleeni”, ”helleeninen pakana” tai ”helleeninen polyteisti.”
3. Onko hellenismi etninen uskonto? Pitääkö helleenin olla kreikkalainen?
Hellenismi on vain yksi monista nykyään rekonstruoitavista esikristillisistä eurooppalaisista uskonnoista. On olemassa mm. skandinaavis-germaanisia, balttilaisia, kelttiläisiä ja roomalaisia pakanauskontoja rekonstruoivia järjestöjä. Joissain tapauksissa uskonnot leimataan ”etnisiksi uskonnoiksi” ja jäsenyys voi olla rajoitettu sopivan sukupuun omaaville. Joissain harvoissa äärimmäisissä tapauksissa separatismi on johtanut etnisen uskonnon lipun käyttämiseen poliittisten tavoitteiden piilottamiseen.
On oikeastaan turhaa mainitakaan, että suurin osa nykypakanoista on hyväntahtoisia ihmisiä, joilla ei ole aikaa rasismille tai muille yhteiskuntaa vaivaaville ideologisille sairauksille. Joidenkin mielestä kunkin kansan uskonto on kuitenkin oikea uskonto… tuon kansakunnan ihmisille. Heidän mukaansa yksilöt voivat edistyä hengellisissä asioissa tehokkaimmin seuraamalla verisukulaistensa perinteitä.
Nämä argumentit voivat olla järkeenkäyviä yhtä, selkeää etnisyyttä edustaville kansoille, mutta pohjoisamerikkalaisen kulttuurin kaltaisessa moninaisessa kulttuurissa yksinkertainen etnisyyden ja hengellisyyden yhtäläistäminen käy äärimmäisen ongelmalliseksi. Mikä etnisyys valita? Voiko valita vetoavimman osan sukupuustaan? Ehkäpä pitäisi valita se osa, joka on korkeimmalla urbaanin ”hip” -asteikon huipulla tai sen, jonka avulla saa kantaa ”kaikkein alistetuimman ihmisen” statusta?
Sekoitammeko traditioita, luoden eklektisen tapojen tilkkutäkin? Tämä on todellakin suosittu vaihtoehto, kuten monet ”luo oma hengellisyytesi” -kirjat osoittavat. Uskonnollinen eklektisyys sallii yksilön luoda hengellisyyden, joka kuvastaa hänen henkilökohtaisen historiansa useita eri puolia. Joustavuuden lisääntyessä on kuitenkin vaarana autenttisuuden menettäminen.
Lisäksi on yksinkertaisesti niin, että monet ihmiset eivät tunne ”yhteyttä” etniseen taustaansa, vaan tuntevat vahvaa vetoa ”ulkomaisiin” traditioihin. Tätä tapahtuu useammin kuin etnis-uskontoiset haluaisivat myöntää. Itse tunnen henkilökohtaisesti anglosaksilaisen santeran, Brighidiä rukoilevan mizrahi-juutalaisen, amerikanskotin joka ylistää Ganeshaa ja japanilaisen druidin. He kaikki ovat vilpittömiä ja hartaita ihmisiä, joilla oli kylliksi järkeä kuunnella kun jumala/tar kutsui heitä.
Näin ollen vastauksena kysymykseen hellenismistä etnisenä uskontona sanomme: ”kulttuurisesti rajattu kyllä, etnisesti rajoittava ei”.
Etninen sallivuus oli osa helleenistä perinnettä jo varhaisista ajoista lähtien. Teoksessaan Valtio Platon kuvailee Sokratesta tarkkailemassa Bendisin, Ateenaan tuodun traakialaisen jumalattaren, riittejä. Kreikkalaiset kolonialistit veivät jumaltensa palvonnan mukanaan Sisiliaan, Galliaan, Afrikkaan ja Intiaan. Apolloa palvottiin laajalti Rooman valtakunnassa, jossa Olympoksen jumalat sulautuivat yhteen latinalaisten ja etruskijumalten kanssa luoden tutun roomalaisen panteonin. Initiaatio Eleusiksen mysteereihin oli avoin kaikille, jotka ymmärsivät kreikkaa – riippumatta alkuperäistä, sukupuolesta tai yhteiskuntaluokasta. ”Kuten kreikkalainen sivilisaatio, kreikkalainen uskonto rajoittuu aikaan tai paikkaan Kreikan kirjallisuuden ja kielen ulottuvissa”, kirjoittaa uskonnonhistorioitsija Walter Burkert. Kuten huomataan – ei entisyyteen. (Greek Religion, Cambridge, MA: Harvard UP, 1985, s. 7.)
Uskonto rakentuu yksittäisten ihmisten kokemuksista yhteisössä. Uskonnollisen yhteisön rakentuminen ei voi enää olla pelkkä verenperinnön sanelema asia, vaan sen pitää rakentua omistautumisesta uskonnolliselle kulttuurille. Nykyajan helleenit ovat laittaneet hynttyyt yhteen Hellaksen vanhojen jumalten kanssa. Voikaamme kunnioittaa heitä niin kuin he kunnioittavat meitä kutsullaan, sillä kuten paljon lainattu Shelleyn lausahdus kuuluu: ”Olemme kaikki kreikkalaisia”.
4. Kuinka helleeniksi tullaan?
Antiikin aikoina helleeniksi ei ryhdytty vaan synnyttiin. Jumalia palvottiin syntymällä heitä palvovaan perheeseen tai osallistumalla yhteisönsä yhteiseen uskonnolliseen kulttuuriin. Nykyään pidämme helleeniä ihmisenä, joka kunnioittaa Hellaksen jumalia/jumalattaria (pääasiassa olymposlaisia) perinteisellä tavalla (vaikkakin kysymys siitä mitä tulisi pitää ”perinteisenä” on edelleen varsin avoin). Olemassa ei ole erityisiä kääntymisrituaaleja, initiaatioita tai vannottavia valoja, vaikkakaan oman hellenismille omistautumisen kunnioittamiseksi luodun rituaalin tekemisessä ei ole mitään väärää. Merkittävää eivät ole leimat, vaan johdonmukainen ja uskollinen jumalten kunnioittaminen perinteisten rukouksen ja uhraamisen kautta.
Kreikkalaisen uskonnon moniarvoisuutta ennen ja nyt ei voi korostaa liiaksi. Kukaan ei voi puhua koko helleeniyhteisön puolesta, eikä olemassa ole minkäänlaista keskeistä uskonnollista elintä joka säätelisi dogmaa, rituaaleja tai jäsenvaatimuksia (jumalten kiitos). Sen sijaan olemme moninainen ja dynaaminen joukko ihmisiä, joita yhdistää Kreikan vanhoja jumalia kohtaan tunnettu rakkaus ja omistautuminen.
5. Eivätkö muinaiset kreikkalaiset olleet kamalan patriarkaalisia? Entä heidän kulttuurinsa ikävät puolet, kuten orjuus ja naisten alistaminen?
Nykyhelleenit eivät todellakaan halua muinaisen maailman sosiaalisten rakenteiden paluuta, ei yhtään enempää kuin nykykristityt haluaisivat elää ensimmäisen vuosisadan galilealaisten juutalaisten tapaan. Niin paljon kuin kunnioitammekin tiettyjä muinaisen kulttuurin puolia – kuten 400-luvun (eaa) Ateenaa leimaavaa uskomatonta intellektuaalista ja taiteellista luovuutta – kukaan ei halua paluuta orjatyövoimaan perustuvaan talouteen tai poliittiseen järjestelmään, joka estää äänioikeuden yli puolelta kansasta. Lyhyesti sanottuna, olemme uskonnollisia traditionalisteja, emme yhteiskunnan uudistajia tai poliittisesti taantumuksellisia.
6. Mitkä ovat hellenismin ydinarvot?
Kaikkein perustavanlaatuisin hellenismin arvo on eusebeia, joka käännetään usein ”hurskaudeksi”. Helleeneille hurskaus tarkoittaa syvälle juurtunutta omistautumista perinteisten helleenisten jumalten palvontaan ja tätä omistautumista tukevia tekoja. Muihin arvoihin kuuluu vieraanvaraisuus (xenia), itsekontrolli (sophrosune) ja kohtuullisuus (metriotes).
7. Miten helleenit käsittävät jumaluuden ja ihmisten välisen suhteen?
Nykyhelleenien mielipiteet tästä aiheesta voivat vaihdella. Perinteisen uskonnon (kuten Homeros sen esitti) näkökulmasta nähtynä suhde voidaan määritellä sellaiseksi, jossa vallitsee molemminpuolinen vapaaehtoinen velvollisuus, mutta epätasa-arvoinen vallan jakautuminen. Kenenkään ei ole pakko palvoa jumalia, mutta uskomme elämän olevan makoisampaa ja merkityksellisempää, jos niin teemme. Jumalatkaan eivät tarvitse meiltä mitään, eivätkä he ole meille mitään velkaa. Siitä huolimatta he kiinnittävät meihin huomiota syistä, joita emme välttämättä tajua. Pyrimme ottamaan vastaan heidän huomionosoituksensa sulavasti ja elämään elämämme sen mukaan, millaiseksi ymmärrämme heidän tahtonsa.
8. Mitä jumaluuksia helleenit palvovat? Uskotteko todellakin Zeukseen ja Afroditeen?
Olemme polyteistejä. Uskontomme perusoletuksiin kuuluvat lukuisat jumaluudet, joiden kanssa meillä voi olla – ja on – pysyvä suhde. Helleenien ymmärrys ”lopullisesta totuudesta”, kaiken alusta, voi vaihdella, mutta jumalten – monikossa – palvonta rukouksen ja uhraamisen kautta pysyy silti tärkeimpänä.
Jumalille omistautumisemme ei johdu sokeasta uskosta, vaan suorasta, henkilökohtaisesta kokemuksesta. Meidän ei tarvitse ymmärtää moottorin rakennetta voidaksemme ajaa autoa, eikä meidän tarvitse ymmärtää painovoimaa voidaksemme kokea sen vaikutuksen. Painamme kaasua ja auto kulkee. Huomaamme, että omena putoaa alas eikä ylös. Samalla tavalla monet nykyhelleeneistä voisivat allekirjoittaa lausahduksen ”teoistaan heidät tulet tuntemaan”. Huomiomme ympärillämme olevaa maailmaa ja näemme elämän ja voimien suunnattoman monimuotoisuuden. Rukoilemme jumalia ja huomaamme, että rukouksiimme vastataan. Meillä voi olla syvällisiä henkilökohtaisia kokemuksia, joissa tunnemme tulleemme jumaltemme ”koskettamiksi”. Tässä suhteessa olemme samanlaisia kuin suurin osa muistakin uskonnollisista ihmisistä, me vain koemme monimuotoisuutta siinä missä toiset näkevät yhtenäisyyttä.
Pääasialliset helleenien palvomat jumalat ovat tuttuja olymposlaisia – Zeus, Hera, Athena, Hefaistos, Apollo, Artemis, Demeter, Dionysos, Hermes, Ares, Poseidon ja Afrodite, samoin kuin Hades ja Hestia – vaikka monia muitakin on.
9. Onko teillä pyhää kirjaa tai kirjoituksia? Miten ymmärrätte Raamatun?
Toisin kuin abrahamilaisissa uskonnoissa, useimmissa pakanauskonnoissa ei ole ”valaistuneita”. Emme ole ”kirjan kansaa”, meillä ei ole pyhää kirjoitusta joka väittää olevansa Jumalan sanaa. Antiikin ihmiset pitivät Homeroksen teoksia korkeassa arvossa. Silloin, kuten yhä vieläkin, Iliasta ja Odysseiaa pidettiin kulturellisen kirjanoppineisuuden peruspilareina. ”Arkaaisen ajan lopulla,” kirjoittaa historioitsija Fritz Graf, ”kreikkalaiset pitivät Homerosta tärkeimpänä opettajanaan. Hänen runonsa eivät olleet ainoastaan satunnaisesti päteviä kreikkalaisen jumal- ja historiakäsityksen ilmentymiä, ne olivat myös useiden eri tiedonalojen lähteitä.” (Greek Mythology: An Introduction, Baltimore/ London: Johns Hopkins UP, 1993, p. 62.)
Homeros ei kuitenkaan ollut jumalallisen tahdon kirjuri, ja hänen kuten muidenkin perustekstit (kuten Hesiodoksen Theogony) olivat yhtä sallittua riistaa kritiikille kuin kaikki muutkin (ja muinaiset kreikkalaiset kritisoivat kaikkea). Hellenismissä ei ole fundamentalismia. Sen sijaan olemme elävä, kehittyvä, moniarvoinen uskonnollinen yhteisö.
Mitä heprealaisiin tai kristillisiin pyhiin kirjoituksiin tulee, jotkut helleenit voivat sanoa niistä löytyvän viisautta, mutta Raamattu ei ole meidän pyhä kirjamme emmekä katso olevamme sen lakeihin sidottuja.
10. Miten helleenit näkevät muiden traditioiden jumalat? Voiko olla helleeni ja palvoa vaikkapa Thoria?
Polyteisteinä helleenit olettavat olemassa olevan lukuisan määrän jumalallisia ja puolijumalallisia olentoja. Antiikin kreikkalaiset olivat täysin tietoisia siitä, että eri ihmiset palvoivat eri jumalia ja silloin tällöin jonkun tuollaisen jumaluuden palvonta tuotiin Kreikkaan. Fryygialainen Vuoriäiti Kybele on yksi huomattava esimerkki ja Ateenan alueelta löytyy pelkästään klassiselta ajalta puolisen tusinaa muuta dokumentoitua tapausta. Monet historioitsijat uskovat, että tyypillisimmin helleeninen jumala Apollo oli alun perin ”ulkomaalainen”. Muinaisia ei yksinkertaisesti huolettanut kosmoksen voimien suuri monimuotoisuus.
Yleisesti ottaen ei ole minkäänlaista todistetta, historiallisissa lähteissä tai nykyajan uskonnonharjoituksessamme, että helleeniset jumalat olisivat jotenkin xenofobisia. He eivät välitä palvojiensa kansallisuudesta, eikä heitä tunnu uhkaavan tietynlainen kosminen kansainvälisyys. Moderni intuitio ja kokemukset kuitenkin antavat viitteitä siihen suuntaan että he vastaavat parhaiten tuttuihin palvontatapoihin. Enpä tiedä tietäisikö Afrodite mitä hänen pitäisi tehdä germaanisessa symbelissä ja luulisinpa, ettei Thor oikein pitäisi vedellä jatketusta kreikkalaisesta viinistä! Jotkut helleenit kunnioittavat muiden pantheonien jumaluuksia, mutta useimpien mielestä tämä on syytä tehdä kulttuuriin sopivalla tavalla.
11. Mitä mieltä helleenit ovat kristinuskosta?
Tämän päivän pakanallinen uudelleenherääminen on nyt vasta toisessa sukupolvessa, joten useimmat meistä kasvatettiin jonkun vallitsevan monoteistisen uskonnon jäseniksi (mikäli kasvatus oli uskonnollinen). Jotkut yksittäiset helleenit tuntevat edelleen kiukkua ”syntymäuskontoaan” kohtaan, mutta useimmat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä että pakanan näkökannalta kristinusko ei ole enempää (tai vähempää) kuin suhteellisen nuori uskonto joka on ennen kaikkea epäoleellista perinteiseen uskomuksiimme ja tapoihimme nähden, siitä huolimatta että se on omaksunut joitain noista uskomuksista ja tavoista vuosisatojen varrella. Kristinusko on vain yksi uskonto monien joukossa, kuten ovat juutalaisuus, islam ja vaikkapa buddhalaisuus.
Vastustamme voimakkaasti muiden uskontojen edustajien yrityksiä rajoittaa oikeuttamme elää ja palvoa haluamallamme tavalla. Vain silloin kun kristityt yrittävät käännyttää meitä, pilkata jumaliamme tai esittää uskontoaan ”ainoana oikeana tienä”, nousemme vastustamaan heidän yrityksiään.
12. Onko hellenismi uuspakanuuden muoto?
Siinä mielessä, että uskontomme on muinaisen uskonnon rekonstruktio ja sovellus nykyajan maailmassa, voidaan olla sitä mieltä että ”uus”-liite on sekä tarkka että kuvaava. Jotkut tämän päivän rekonstruktionisteista pitävät termiä kuitenkin epämiellyttävänä, sillä se vaikuttaa viittaavan pinnalliseen trendikkyyteen enemmän kuin muinaisen uskonnon arvokkuuteen, jota pyrimme säilyttämään. Meitä voisi ehkä paremmin kuvailla termillä ”retropakanat”! Tällä hetkellä helleenisten rekonstruktionalistien piirissä on liikehdintää poispäin koko ”pakana”-termin käyttämisestä, suosien ”polyteistiä”.
Syynä tähän lienee se, että suurin osa nykyhelleeneistä haluaa erottaa uskontonsa muista nykyisen suuremman pakanayhteisön uskonnoista, erityisesti sen paremmin tunnetuista wiccaserkuista. Vaikkakin jaamme kattotermin ”pakana”, uskontomme ovat kuitenkin varsin erilaisia historiallisesti, teologisesti ja rituaalisesti. Jotkut helleenisen yhteisön konservatiivisemmat jäsenet haluavat myös erottautua siitä, mitä he pitävät muun pakanamaailman yleisenä vastakulttuurisuutena.
Kunnon polyteistiseen tapaan hyväksymme kuitenkin wiccan ja muut pakanauskonnot päteviksi uskonnoiksi, joilla on omat uskomuksensa ja tapansa, aivan niin kuin sellaisilla perinteisillä uskonnoilla kuten hindulaisuus ja shintolaisuus. Tunnustamme myös sen, että jotkut wiccat kunnioittavat helleenisiä jumalia meidän tavoistamme poikkeavilla tavoilla ja että jotkut helleenit harjoittavat myös wiccaa tai muita pakanauskontoja. Vaikkemme haluakaan sekoittaa näitä kahta keskenään, ei rinnakkaiselo näytä tuottavan ongelmaa useimmille helleeneille.
Näemme pakanakumppanimme mahdollisina liittolaisina uskonnonvapauden ja uskonnollisen suvaitsevaisuuden puolesta taistelemassa, ja seisomme heidän rinnallaan silloin, kun yhteiset oikeutemme itsemääräämiseen ovat uhattuina.
13. Kuinka helleeniset rekonstruktionalistit sitten oikein poikkeavat muista nykypakanoista?
Pakanallinen rekonstruktionalismi, jonka metodologiasta hellenismi (ainakin sen mukaan miten minä olen sen kokenut ja tässä kuvannut) on osa, arvostaa historiallisia perinteitä ja kulttuurisidonnaisuutta enemmän kuin uudistuksia ja eklektisyyttä. Helleeneinä sanoisimme että pidämme yllä patrios nomosia – ”esivanhempien tapoja” eli muinaisen helleenisen polyteismin perinteistä maailmankuvaa – siten kuin sen nykyajan näkökulmasta ymmärrämme. Olemme uskonnollisia traditionalisteja: teologisesti ja rituaalisesti konservatiivisia, mutta yhteiskunnallisesti ja poliittisesti monimuotoisia. Näin ollen meillä on enemmän yhteistä sellaisten uskontojen kuten asatru, religio romana, romuva ja shinto kanssa, kuin New Age / Vesimiehen aika -liikkeiden, initiatoristen maagisten uskontojen tai mesopakanallisten liikkeiden kuin nykydruidiuden tai seremoniallisen magian kanssa.
Eroja on monia niin maailmankuvassamme, teologiassamme ja rituaaleissamme. Sallien tietyn määrän eroavaisuuksia yksittäisten henkilöiden uskomusten välillä, voidaan sanoa, että perinteiset helleenit eivät tapaa coveneissa, luo kehää, kutsu neljänneksiä, manaa ”arkkityyppejä”, ”aspekteja” tai ”jumalhahmoja”, sekoita eri pantheonien jumalia keskenään, palvo universaalia immanenttia Jumalatarta, käytä maagisia työkaluja tai lue loitsuja. Hellenismi ei ole sinällään initiatorinen uskonto, vaikkakin erilaisilla mysteeritraditioilla onkin siinä oma osansa. Emme vaadi ihmisiä omistautumaan yksinomaan meidän jumalillemme, emmekä sitä, että heidän pitäisi katkaista suhteensa muihin uskontoihin (paitsi tietenkin jos heidän omatuntonsa tai toisen uskonnon käskyt vaativat sitä). Emme käske jumaliamme, emmekä yritä tulla heidän ruumiillistumikseen. Julistus ”Olet Jumala/tar” on vieras helleeniselle uskonnolliselle ajatusmaailmalle. Etiikkaamme ei määrittele wiccan rede, kolminkertaisen paluun laki eivätkä karman käsitykset. Rituaalikalenterimme ei noudata uuspakanallista ”vuoden pyörää”, joka on moderni kelttiläis-germaaninen yhdistelmä.
Nämä erot eivät millään tavalla tarkoita muiden pakanauskontojen tuomitsemista, vaan ainoastaan tarvetta pitää yllä omia perinteitämme, osoittaen kunnioitusta muiden uskomuksia kohtaan – sekoittamatta näitä kuitenkaan keskenään.
15. Harjoittavatko helleenit magiaa?
Vaikka olemassa onkin huomattava määrä todisteita muinaisesta magiankäytöstä, nämä aktiviteetit eivät koskaan olleet sinänsä osa helleenistä uskontoa. Rooman valtakunnan aikaan useat filosofiset koulukunnat, erityisesti syyrialaisen Iamblichuksen uusplatoninen koulukunta, kehittivät taidokkaita rituaaleja, joiden tarkoituksena oli nostattaa yksittäinen ihmissielu jumalalliseen alkulähteeseensä. Nämä teurgiaksi kutsutut tavat olivat tarkoitusperiltään, vaikkeivät metodeiltaan, toisia kuin ”alempi magia” eli taumaturgia.
Kirjalliset lähteet viittaavat siihen, että keskiverto helleeni piti tavallista noituutta epäilyttävänä, aivan kuten oli monissa muissakin kulttuureissa – siitä huolimatta, että he saattoivat sitä silloin tällöin käyttää – kun taas teurgia oli pienen filosofisen eliitin alaa. Samoin vaikka jotkut nykyhelleenit voivat harjoittaa magiaa hengellisistä tai käytännön syistä tänäkin päivänä, loitsut eivät ole osa helleenistä valtakulttuuria. Monet helleenit eivät harjoita magiaa lainkaan.
15. Miten helleenit palvovat? Uhraatteko eläimiä?
Keskeinen osa helleenistä palvontaa on uhri – aineellisten asioiden tarjoaminen jumalille kiitollisuutemme ja luottamuksemme osoituksena. Teologisesti uhri merkitsee vapaaehtoiselle keskinäiselle avunannolle perustuvaa suhdetta: me kunnioitamme jumalia rituaalilla, ja he auttavat meitä selviämään elämän väistämättömistä haasteita. Vaikka ero jumalallisen ja kuolevaisen välillä onkin ylittämättömän suuri (tai sama teologisella kielellä: kuolevaiset kokevat jumaluuden ylivoimaisena), uhri luo tekona siltaa maallisen ja ylimaallisen olemassaolon välille.
Kreikkalaiset uhrasivat muinoin eläimiä, aivan kuten käytännöllisesti katsoen kaikki muutkin kansan. Tuolloinkin jotkut lahkot vastustivat veriuhria. Tätä nykyä vain hyvin harva helleeni uhraa eläimiä jumalille. Sen sijaan uhraamme esimerkiksi jyviä, hedelmiä, viiniä ja suitsukkeita. (Ruokatarvikkeita ja vaatteita voidaan myös kerätä, siunata ja luovuttaa hyväntekeväisyyden käyttöön.) Maaseudulla asuvat, eläimiä teurastavat tai ruoanhankintasyistä metsästävät voivat omistaa eläimen elämän jumalille, aivan kuten juutalaiset ja muslimit syövät rituaaliteurastettua lihaa. Monille pakanoille tämä on kunnioittavampaa kuin lihan ostaminen valmiiksi pakattuna, ollen huomioimatta päivällisemme edestä annettua elämää.
16. Mitä juhlapyhiä helleenit viettävät?
Historiallista tietoa löytyy monista eri juhlapyhistä kaikkialta muinaisesta Kreikasta. Pelkästään Ateenassa oli 34 vuosittaista juhlaa. Joissain tapauksissa tiedossamme on hyvin vähän nimen tai yksittäisen viittauksen lisäksi, joistain tiedämme paljon enemmän. Tämän seurauksena nykyhelleenit viettävät yleensä tietyn määrän suurempia juhlia, seuraten yleensä jotain paremmin dokumentoitua paikallista kalenteria, kuten esimerkiksi Ateenan.
Ateenalainen uusi vuosi alkaa kesästä, ensimmäisestä kesäpäivänseisausauksen jälkeisestä uudesta kuusta. Vuoden varrella juhlat kunnioittavat tärkeimpiä jumalia, erityisesti Zeusta, Athenaa, Apolloa, Artemista, Demeteriä ja Dionysosta. Vähempiarvoiset juhlat kunnioittavat Heraa, Poseidonia, Asklepiosta ja Afroditea, muiden muassa. Monet juhlapyhistä liittyvät vanhaan maatalouden kiertokulkuun: apollonialaiset Pyanepsian ja Thargelian juhlat liittyvät hedelmäsatoon; dionysioslaiset juhlat kuten Anthesteria ja Lenaia juhlistavat viinirypälesatoa ja vuosikertaa; Demeterin juhlat – joita usein viettivät vain naiset – varmistivat viljapeltojen satoa. Muihin tärkeimpiin juhliin kuuluu Athenan kunniaksi vietetty Panathenaia, Artemiksen kunniaksi vietetyn Elaphobolia ja Mounikhkia, sekä Zeuksen juhlat Pompeia, Olympeia ja Pandia.
Julkisten juhlien lisäksi jotkut helleenit seuraavat kuukausittaista pyhien päivien kiertokulkua yksityisin hartaudenosoituksin Hesiodoksen kirjoitusten kuvausten mukaan.
17. Onko teillä papistoa? Miten se on koulutettu?
Usein sanotaan ettei kreikkalaisilla monista aikalaisistaan poiketen ollut pappisluokkaa. Sen sijaan jokaisen talouden perheenpään odotettiin suorittavan perheen tarvitsemat rituaalit. Kaupungeissa (poleis) pappi/papitar valittiin – joskus arvalla – kelvollisten kansalaisten joukosta. Jotkut asemat, kuten esim. Eleuksiksen mysteereihin liittyvät, olivat perinnöllisiä. Koska ihmiset kasvoivat nähden riittejä tehtävän ympärillään päivittäin, laajamittaiseen rituaalikoulutukseen oli vain vähän tarvetta.
Nykyajan helleeneillä ei ole mahdollisuutta oppia seuraamalla uskonnollisia riittejä elämän varrella. Sen sijaan meidän tulee usein opetella vertaisiltamme ja kirjoista. Perhe – luonnollinen tai valittu – on kuitenkin edelleen hellenismin ”kotipesä”, ja jokainen yksilö on vastuussa omasta suhteestaan jumaliin. Perus-uhrilahja-rituaalien suorittamiseen ei tarvita koulutusta. Tästä huolimatta jotkut ihmiset ryhtyvät opiskelemaan muita laajemmin ja omistautuvat palvelemaan yhtä tai useampaa jumaluutta pappina/papittarena. Nämä uskonnolliset spesialistit voivat myös pitää rituaaleja helleeniyhteisölle, opettaa hellenismistä julkisesti ja tarjota palveluja, kuten jumaliin liittyvää neuvontaa. Yleisesti ottaen yhteisö – ja tietenkin itse jumalat – tunnustavat jonkun papiksi/papittareksi, vaikka jotkut voivatkin hankkia virallisen pappisarvon. Pääasialliset vaatimukset helleenipappina/papittarena toimimiselle ovat uskonnon ja sen historian tunteminen, rituaalimuotojen osaaminen ja mikä tärkeintä, vahva henkilökohtainen omistautuminen jumalille, mitä säännöllinen uskonnonharjoitus tukee.
Drew Campbell
Drew Campbell on kirjoittanut teoksen ”Old Stones, New Temples: Ancient Greek Paganism Reborn” (Philadelphia: Xlibris, 2000) ja yksi yhdysvaltalaisen hellenistisen rekonstruktionalistisen järjestön, Hellenionin, perustajajäsenistä. Artikkeli on käännetty ja julkaistu hänen ystävällisellä luvallaan.