Wiccan syntymä ja luonne
Wiccan kehitti nykyiseen muotoonsa 40-50-luvuilla Gerald Brosseau Gardner, joka mm. Doreen Valienten avustuksella kokosi tämän uuspakanallisen uskonnon rekonstruoimalla osan muinaisista eurooppalaisista luonnonpalvontauskomuksista ja liittämällä niihin seremonioita ja muuta materiaalia, mm. vapaamuurarien, kabbalistien, temppeliherrojen, maagikkojen sekä mm. okkultisti Aleister Crowleyn tuotoksia.
Wicca on epähierarkkinen, dogmivapaa uskonto, jonka kantava peruslähtökohta on elämän kunnioittaminen ja siitä iloitseminen. Wiccalaisten maailmankuva on panteistinen ja polyteistinen; koko maailma ja kaikki elämän aspektit ovat pyhiä, jumaluus on kaikkialla läsnä.
Wiccassa myös arkielämä ja ympäristö, jossa elämme on sellaisenaan pyhää ja wiccalaiset pyrkivät elämään joka hetki sen mukaisesti. Wiccat mieltävät ihmisen osaksi luontoa, tasavertaiseksi sen kanssa, ja paljolti nykyään keskitytäänkin tämän luontoyhteyden palauttamiseen. Wiccassa spontaanisuus, leikkisyys ja jumaluuden tiedostaminen osana kaikkea elämää muodostavat harmonisen kokonaisuuden. Magian käyttö tasapainottaa arkielämän hankaluuksia ja tasaisin väliajoin toistuvat seremoniat mahdollistavat luonnollisten syklien tiedostamisen myös omassa elämässä. Wicca ei ole ryppyotsainen uskonto, vaan kaiken lähtökohtana on lapsenkaltainen riemu elämästä. Siksi huumori esittää Wiccassa suurta roolia, mutta kyseessä on silti vakava elämänkatsomus, jonka johtotähtenä on henkinen eheys ja tasapaino.
Wiccan sisäiset suuntaukset
Wiccalaisuus jakaantuu karkeasti kahteen osaan: tradwiccaan ja neowiccaan. Nämä taas puolestaan jakaantuvat lukuisiin erilaisiin suuntauksiin.
Tradwicca on kattotermi sellaiselle Wiccalle, joka edustaa esoteerista traditiota. Tällainen traditio on luonteeltaan kiinteä, vaikka antaakin mahdollisuuden myös luovaan työskentelyyn. Tradwiccassa käytetään tavallisesti kolmea initiaatiota eli vihkimystä. Tradwiccan perusyksikkö on coven, noitapiiri. Tavallisesti tällaisessa piirissä on 3-20 jäsentä, ja sen perustarkoituksena on toimia tiiviinä ja luotettavana ”perheenä”, jonka siipien suojissa Wiccaa on sekä turvallista että tuloksekasta harjoittaa.
Tyypillisin coven muodostuu kuudesta pariskunnasta ja ylipapittaresta. Coven tarjoaa luotettavaa opastusta Wiccan tiellä, opastus on aina henkilökohtaista ja tapahtuu käytännön harjoittelun ja suullisen opetuksen kautta. Covenit ylläpitävät myös BoSia (Book of Shadows eli Varjojen Kirja), jonka vain covenin jäsenet saavat nähdä ja kopioida itselleen. Tradwiccan suuntauksia ovat mm. gardnerilainen ja alexandrialainen wicca.
Neowiccaksi katsotaan kaikki ne wiccasuuntaukset, jotka perustuvat yksilön vapauteen ja intuition pohjalta toimivaan henkisen kehityksen tiehen. Neowicca on nopeasti muuttuvaa wiccaa, jonka muoto määräytyy usein harjoittajansa henkilökohtaisen ja senhetkisen näkemyksen pohjalle. Useimmat neowiccat harjoittavat uskontoaan yksin (nk. solitaariset wiccat) ja yksintyöskentelyn suomalle vapaudelle annetaan suuri arvo. Neowiccassa uskonnon olemus ja muoto selviää harjoittajalle kirjojen, inspiraation ja omien kokeilujen kautta. Eklektisen luonteensa, joustavuutensa ja helpon saavutettavuutensa vuoksi neowicca on saavuttanut suuremman suosion kuin tradwicca. Neowiccan suuntauksia on paljon enemmän kuin tradwiccan, ja joskus rajan vetäminen wiccasuuntauksen ja kokonaan erillisen uskonnon välille on vaikeaa. Yleisimmin harjoitettava neowiccasuuntaus on nk. eklektinen wicca.
Wiccan moraali
Useimmat wiccat kokevat ylimmäksi ohjenuorakseen Wiccan Reden; ”An’ it harm none, do what thou wilt”, eli yhden suomennoksen mukaan ”Kunhan se ei vahingoita, tee mitä tahdot”. Rede korostaa jokaisen wiccalaisen vastuuta itsestään, ympäristöstään ja kaikista elävistä olennoista. Lisäksi se kehottaa ottamaan selvää omasta tahdostaan ja kulkemaan tuon puhtaan tahdon tietä. Toisin kuin aivan viime aikoina on esitetty, Rede ei kuitenkaan ole Wiccan filosofian pohja sellaisenaan, vaan ainoastaan yksi ohje, joka sekin on varsin monitulkintainen. Wiccassa ei ole kieltoja eikä lakeja siitä, miten tulisi elää, vaan kaiken pohjana on elämän kunnioitus ja elämästä nauttiminen.
Monet nostavat Reden rinnalle myös nk. kolminkertaisuuden lain, joka esittää, että kaikki (sekä positiiviset että negatiiviset teot) palaa tekijälleen kolminkertaisena. Jotkut kokevat sekä Reden että Kolminkertaisuuden vain ohjeiksi magiaa käytettäessä, toiset taas pyrkivät soveltamaan ohjeita kirjaimellisesti käytäntöön myös arkielämässään.
Vaikka wicca ei pitäisikään Redeä uskontonsa moraalisena pohjana, hänellä kuitenkin on mitä todennäköisemmin samankaltainen, korkeamoraalinen elämänkatsomus. Wiccassa opitaan erilaisten tekojen syy/seuraus-suhteita ja pelkästään tämän seikan pohjalta muodostuu mahdottomaksi tehdä nk. kirouksia. Wiccat eivät silti käännä automaattisesti toista poskea tullessaan uhatuiksi, vaan suojautuvat tehokkaasti esim. magian avulla ja peilaavat mahdollisen negatiivisen energian takaisin lähettäjälleen.
Maailmankuva
Wiccalainen kokee olevansa yhtä kaikkeuden kanssa, lanka universaalin elämänvoiman seitissä. Wiccalaiset valitsevat itselleen jumalan ja/tai jumalattaren, jonka/joiden kautta tämä luova voima manifestoituu. Jumalattaren ja Jumalan hahmojen välinen tarina ja kanssakäyminen konkretisoituu rituaaleissa ja tuo symbolien kautta wiccalaisten eteen maailman, jossa feminiininen ja maskuliininen ovat keskenään tasapainossa. Klassinen jumalatar/jumala-pari Wiccassa on Kolmoisjumalatar ja Sarvipäinen Metsästäjä. Jumaluudet voidaan periaatteessa valita mistä kulttuurista tahansa, mutta suosituin on kelttiläinen jumalpantheon.
Ihmisen luontainen seksuaalisuus nähdään Wiccassa puhtaana elämänvoimana, eikä sitä ole syytä hävetä, muttei liioin ylikorostaa. Syntymä, elämä, seksuaalisuus ja kuolema nähdään tärkeinä osina maailmanjärjestystä ja kaikista niistä on syytä iloita. Usko reinkarnaatioon on suhteellisen yleinen wiccojen keskuudessa, joskin on syytä huomata, ettei tämä usko ole lähtöisin idästä kuten yleensä, vaan vanhoilta eurooppalaisilta kansoilta. Kuolema on vain yksi osa elämää ja elämänvoima jatkaa matkaansa.
Wiccassa kaikenlainen käännytys on vierasta. Koetaan, että kiinnostunut henkilö tekee itse aloitteen, eikä häntä yritetä millään lailla ahdistella tai hoputtaa. Wiccalaiset suhtautuvat muihin uskontoihin suvaitsevaisesti, eivätkä tavallisesti koe uskonnollisia väittelyitä mielekkääksi. Sekä tradwiccaan että neowiccaan kuuluu olennaisena osana se, että uskonnollinen kokemus ja jumalien hahmottaminen on jokaisen henkilökohtainen asia.
Juhlapäivät
Wiccalaiset pitävät luonnon kiertokulkua pyhänä. Tämän nähdään vastaavan koko elämän kiertokulkua ja tästä syystä myöskin juhlapyhät juhlistavat sitä. Wiccalaiset juhlivat yleensä kahdeksaa juhlapyhää eli sapattia.
Neljä pääsapattia eli suurta sapattia, jotka ovat alkuperältään kelttiläisiä ja liittyvät mm. maanviljelykseen ovat:
Imbolc (1. helmikuuta)
– kynttilöiden ja valojen juhla
Beltane (1. toukokuuta)
– kesän alku, hedelmällisyyden paluu ja uuden kasvun juhla
Lugnasadh (1. elokuuta)
– ensimmäinen sadonkorjuujuhla, kiitollisuus
Samhain (1. marraskuuta)
– kesän loppu, wiccalaisten uusivuosi, muistetaan kuolleita
Loput neljä juhlapyhää, eli pienemmän sapatit ovat seisaukset ja tasaukset:
Yule (21. joulukuuta)
– talvipäivänseisaus, uusiutuminen, juhlitaan valon paluuta
Ostara (21. maaliskuuta)
– kevätpäiväntasaus, siirrytään kasvun aikaan
Litha (21. kesäkuuta)
– kesäpäivänseisaus, magian, yhteistyön juhlimisen ja kokkojen aika
Mabon (21. syyskuuta)
– syyspäiväntasaus, toinen sadonkorjuu
Wiccalaiset juhlistavat auringonkierron lisäksi myös kuun kiertoa, mm. täysikuuta ja pimeää kuuta. Kuujuhlat tunnetaan nimellä esbat.
Wiccaan tutustuminen
Nykyään Suomessakin on helppo tutustua wiccalaisiin, sillä on olemassa monia pakanayhdistyksiä, jotka järjestävät tapahtumia, leirejä ja tapaamisia säännöllisesti. Lisäksi lukuisilla näiden yhdistysten ylläpitämillä sähköpostilistoilla on mahdollista keskustella ja kysellä aiheesta ja tavata niinikään mielenkiintoisia ihmisiä. Nämä mahdollisuudet ovat kuitenkin vain niillä, joiden käytössä on internet ja jotka asuvat lähellä suurimpia kaupunkeja, joissa tapaamisia järjestetään.
Maaseudulla elävät wiccat ovat edelleen pitkälti oman yritteliäisyytensä varassa ja joutuvat hankkimaan haluamansa tiedot kirjojen kautta. Koska kirjastot eivät usein mielellään tilaa englanninkielisiä kirjoja kokelmiinsa, vaatii kirjojen hankinta usein henkilökohtaista taloudellista panosta. Monet etsiytyvät coveniin, joka saattaa tavata pitkänkin matkan päässä, jopa ulkomailla. Tällainen coventyöskentely toimii sekin, vaikka tapaamiset ovat yleensä vain sapattien aikaan, sillä aktiivisella kirjeenvaihdolla on mahdollista ylläpitää hyvinkin tiivistä ja toimivaa covenia, jossa tieto liikkuu sulavasti. Lisäksi on olemassa paljon kotimaisia ja kansainvälisiä kirjeopistoja ja opintoryhmiä.
Internetistä löytyy luonnollisesti paljon tietoa wiccasta, mutta toisaalta osa saatavilla olevasta materiaalista voi olla hyvinkin vääristynyttä. Luotettavaa tietoa löytyy esim. pakanayhdistyksien kotisivuilta.